Mikä erottaa toisistaan nuoren ja enää ihan niin nuoren matkailijan?
Paikkoja, joihin pelkään matkustaa
En pelkää ihmisiä enkä uusia kohteita. Amazonin viidakoissa ei ole sen pelottavampaa kuin Amsterdamissakaan. Sen sijaan on paikkoja, jotka symboloivat minulle jotain sellaista, mitä pelkään.
Espanja vs. Kreikka – kumpi sinusta on parempi?
Kreikka ja Espanja ovat vuodesta toiseen suomalaisten suosituimmat lomamaat Välimerellä.
Niissä on rantoja, rentoutta ja aurinkoa, paljon nähtävää ja mahtavaa ruokaa. Mutta jos toisen on oltava toista parempi, niin kumpi se on?
Menorca, Mallorca, Ibiza ja Formentera – harkitse kahdesti, kannattaako näille saarille matkustaa =)
Espanjalle kuuluvat Baleaarien saaret ovat suosittuja matkailusaaria. Mutta on myös jokunen syy, miksi ne (ehkä) kannattaisi kiertää todella kaukaa.
On ainakin miljoona paikkaa, jonne muut (matkailijat) eivät mene
Sellaisia paikkoja löytyy ihan mistä tahansa, jos vain osaa katsoa oikein.
Matkailu ei tee onnelliseksi
Onnellisuus syntyy pohjimmiltaan muista asioista. Matkailu lisää onnellisuutta vain hetkittäin – mutta ne hetket ovat tärkeitä.
Miksi Suomi on hankala matkailumaa?
Periaatteessa Suomi voi olla matkailumaana ihan OK, mutta minulle se on vaikea, mahdoton. Kerron 7 syytä, miksi.
6 kertaa, kun matkustaminen on ihan syvältä
Työn vuoksi reissaaminen voi olla hanurista monessakin mielessä, mutta nyt on syynissä puhtaasti vapaa-ajanmatkailu. Milloin kannattaisi jättää matka sikseen ja pysyä kotona?
Ihana/kamala Thaimaa
Thaimaasta on moneksi, niin myös Krabista – ja jopa sen yhdestä ja samasta rannasta.
Karmean "idyllinen" kotini Barcelonan vanhassakaupungissa
Ihailetko sinäkin Euroopan vanhojen kaupunginosien romanttisesti patinoituneita taloja ja mietit, miten tunnelmallisia asuntoja niistä varmasti löytyykään? Oletko joskus tuumaillut, millaistakohan olisi asua vaikkapa Barcelonan ikivanhassa ytimessä? Enää ei tarvitse arvailla - paljastan sen sinulle! Ps. Varoitus: Tämä teksti saattaa romuttaa haaveesi.
Fidzi – totta vai tarua?
Onko Fidzi oikeasti sellainen suurten hymyjen huoleton ja idyllinen Tyynenmeren paratiisisaaristo kuin voisi kuvitella?
4 kertaa, jolloin olen pelännyt matkoillani
Jännittäviä tilanteita sattuu reissussa usein, mutta onneksi aika harvoin oikeasti pelottaa. Näitä neljää kokemusta en unohda.
5 syytä, miksi en koskaan tee matkailun haavelistoja
Minusta pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi nähdä, tehdä ja kokea maailmaa jonkin bucket-listan mukaan, on vastenmielinen.
7 asiaa, jotka kehollemme tapahtuvat lennon aikana
Saatko sinäkin lentokoneessa herkästi päänsäryn tai flunssan? Pitäisikö avaruussäteilystä huolestua?
6 matkoihini liittyvää valhetta, jotka kerron itselleni – uudestaan ja uudestaan
Olen reissannut melko ahkerasti viimeiset parikymmentä vuotta, käynyt kymmenissä maissa ja lentänyt ties kuinka monta kertaa, mutta tietyissä asioissa kokemuksesta ei ole mitään hyötyä. Valehtelen itselleni jokaiseen matkaan liittyen samoista asioista – ja uskon valheisiini joka kerta.
Millainen on tyypillinen espanjalainen?
Onko se työtä vieroksuva, iloisen sosiaalinen mañana-tyyppi, jolla on temperamenttinen ja teatraalinen luonne?
Hurrikaani Ritan kanssa Havannassa
Hirmumyrsky Irma riepottelee parhaillaan Karibiaa. Reilut 10 vuotta sitten alueella ärjyi Rita, yksi hurjimmista Atlantilla koskaan rekisteröidyistä hurrikaaneista. Mieheni oli silloin Kuubassa Havannassa, josta kirjoitin aikoinaan hänen ”suullaan” Hesariin pienen jutun.
Singapore vs. Menorca – lähes identtiset?
Mitä yhteistä on hypermodernilla kaupunkivaltiolla ja ultraperinteisellä Välimeren saarella?
Haaveiletko täydellisestä matkasta? Lopeta heti!
Unelmoi mieluummin matkasta, jossa kaikki ei mene ihan putkeen. Tiedätkö miksi?
Tee vaikutus somessa: Näin sinäkin upgreidaat matkasi todella helposti ja ilman lisäkustannuksia!
Liian hyvää ollakseen totta? Ei missään tapauksessa.