"100 matkakohdetta, jotka pitää nähdä ennen kuolemaa" -tyyppiset luettelot ja muutkin ”pakko nähdä/tehdä/kokea” -listat ovat todella suosittuja. Minusta ne ovat ahdistavia ja kahlitsevia, siltikin, vaikka ne saisi tehdä ihan itse, omien unelmien pohjalta. Miksi? Siksi että:
1. Matkailu saa olla spontaania
Pääni ja työpöytäni on täynnä arkisia to do -listoja, mutta matkailu ei minusta niitä tarvitse. Vaikka pidänkin suunnitelmallisuudesta, järjestyksestä (juu ja niistä listoista), haluan elämääni sentään jotain spontaanisuutta, tai ainakin sen tunnetta. Haluan jättää tilaa yllättäville mahdollisuuksille.
On ihan tarpeeksi, jos seuraavan puolen vuoden matkat on hahmoteltu noin suunnilleen. Ensi kesääkin voin jo varovasti mietiskellä, mutta yhtään pidemmälle en halua vielä tietää, en suunnitella enkä edes unelmoida. Unelmoin mieluummin lähitulevaisuudesta.
2. Bucket-listaa on ihan mahdoton tehdä!
”Mihin paikkoihin aiot ainakin täällä Kaakkois-Aasiassa matkustaa?” minulta kysellään nyt, kun asun Malesiassa. No enpä tiedä, katsotaan matka-pari kerrallaan, riippuu vähän fiiliksestä…
En ylipäätään tiedä, mitä minkäänlaiselle matkailun bucket-listalleni laittaisin. Harva kohde on lopulta ihan ylivoimaisen hieno johonkin toiseen verrattuna. Joka paikassahan on omat vahvuutensa.
Mitä enemmän matkoja kertyy, sitä vahvemmin ajattelen niin, että on hyvin vähän kohteita, joihin en haluaisi ainakin kerran matkustaa. Luetteloisinko siis listalle koko maailman?
3. Listat vievät helposti klassikkopaikkoihin
Jos nyt kumminkin pitäisi tehdä bucket-lista, niin tuskin siitä kovin kummoinen tulisi. Helposti siihen ujuttaisi varmasti ne kaikkien tietämät must-kohteet, jotka ovat toki useimmiten ihan hienoja, mutta joista puuttuu tyystin yllätyksellisyys ja löytämisen riemu.
Jäisivätkö sitten näkemättä ne monesti paljon kiehtovimmiksi osoittautuvat kohteet, joista en ole ehkä vielä kuullutkaan?
Miten monta kertaa olenkin ”löytänyt” itseni – elämääni hyvin tyytyväisenä – jostakin, minne en olisi ikinä kuvitellut, saati haaveillut, meneväni: Makedonian pikkukylästä, Kreikan Thessalonikista, Borneon sademetsästä, Rotterdamista, Lombokin saarelta Indonesiasta… Niihin ja sataan muuhun paikkaan olen mennyt hetken mielijohteesta.
4. Kun kohde on listattu, sen voi unohtaa?
Joillekin matkojen haavelista toimii ehkä potkuna takapuoleen: Kun on konkreettisia, mahdollisesti jopa paperille kirjoitettuja tavoitteita, niistä tulee todellisempia – ja ehkä helpompia toteuttaa. Jos lista saa tekemään asioita nyt eikä 10 tai 30 vuoden päästä, niin loistava juttu.
Mutta lista voi antaa myös tekosyyn lykätä haaveita: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli kun kohde on lisätty listalle, asian voi jättää hautumaan, ja sitten unohtumaan.
5. Listoissa on iso epäonnistumisen mahdollisuus
Ja entäpä sitten, jos ei ehdikään käydä listaa määräajassa läpi, onko jokin aikakausi, tai koko elämä, epäonnistunut? Vaikka paljon olisi nähty ja koettu, niin jääkö mieleen kuitenkin lähinnä se, mitä on yhä ruksaamatta?
Minusta matkailussa, tai elämässä muutenkaan, ei ole kyse siitä, että tehdään lista, josta voi vetää yli asioita niiden suorittamisen jälkeen, vaan se, että elämä tuntuu mielekkäältä – tässä ja nyt, eikä sitten ehkä joskus.
Vai miten sinä asian näet? Onko sinulla matkakohteiden haavelistaa?