Hirmumyrsky Irma riepottelee parhaillaan Karibiaa. Reilut 10 vuotta sitten alueella ärjyi Rita, yksi hurjimmista Atlantilla koskaan rekisteröidyistä hurrikaaneista. Mieheni oli silloin Kuubassa Havannassa, josta kirjoitin hänen ”suullaan” Hesariin pienen jutun:
”Pilvenmötikät peittävät auringon ja alkaa ripsiä vettä. Palmunlehtien suhina vihjaa tuulen heränneen. Normaalipäivänä kyseessä olisi mitätön iltapäiväkuuro, mutta nyt pulssini kohoaa. Tästäkö se alkaa? Pitäisikö jo linnoittautua sisätiloihin? Olen kohtaamassa ensi kertaa hurrikaanin.
Teen kävelyretken sateen rummuttamassa Havannassa myrskyn hakiessa vauhtia. Lankkuja naulataan suurempien ikkunoiden suojaksi, pikkuruutuihin liimataan teippiä ristiin rastiin ja ikivanhoja, riippuvia katulyhtyjä kerätään talteen.
Pitkä merenrantakatu Malecón on jo puhdistettu autoista. Aallot iskevät kiukulla betonimuuriin, nousevat kymmenmetrisiksi vesipylväiksi ja pärskähtävät suoraan veden valtaamalle autotielle. Se on hienon näköistä.
Pyörremyrskyn lähestyminen ei ole kenellekään yllätys. Uutisissa ei pariin päivään ole juuri muusta informoitukaan kuin sen kehittymisestä Atlantilla. Paikalliset suhtautuvat tilanteeseen kepeästi, sillä ”näitähän on joka syksy”, mutta meiltä matkailijoita puuttuu kuubalaisten rutiini ja rentous.
Hotellikin on valjastanut yhden työntekijöistään vain rauhoittelemaan vieraitaan. ”Koska se tulee, kuinka kovaa se iskee?”, tahdomme tietää yhä uudestaan. Sääkartat kertovat myräkän sivuuttavan saaren hiuksenhienosti ohi. Mutta voiko niihin luottaa?
Ensimmäinen ilta ja yö ovat kenraaliharjoitusta, mutta aamulla ulos ei enää ole asiaa. Sade piiskaa vaakasuoraan, palmut taipuvat kaarelle ja levottomuuteni kasvaa samaa tahtia tuulen voimistumisen kanssa.
Hotellin baarissa on hämärää. Teljettyjen ikkunoiden takaa ei näe ulos, mutta sade lotisee sisälläkin. Lasikatto vuotaa ja vesi valuu purona suoraan sisäpihalle, alakerran käytävään ja portaikkoon.
Tunnelma on absurdi. Bändi tarjoilee letkeitä kuubalaisrytmejä ja väki naukkailee velvollisuudentuntoisesti mojitojaan. Oikeasti ketään ei kiinnosta kumpikaan, sillä kaikki keskittyvät vain yhteen ja samaan hermostuneisuuden sävyttämään puheenaiheeseen.
Päivä on pitkä ja odottava. Klo 16 Rita-myrskyn silmä vihdoin pyyhkäisee Havannan ohi 86 kilometriä pohjoisempaa. Muutama tunti myöhemmin uskallan siirtyä huoneeseeni.
Illalla katselen sängyltäni tavallistakin pimeämpää Havannaa. Sähköt ovat poikki sieltä ja täältä, mutta keskustan maamerkki, Capitolin kupoli hehkuu kelmeässä valossaan. Alhaalla kadulla, keskellä yhä pauhaavaa rajuilmaa polkee yksinäinen mies pyörällään sadeviitta lepattaen.
Aamulla myräkästä ovat vain sotkut jäljellä, maa on selvinnyt pienin vahingoin. Laudat revitään ikkunoista, lyhdyt ripustetaan paikoilleen ja Rita unohtuu. Pian koko myräkän muistaa vain muutama saarella lomaillut turisti.
Ps. Kuvat ovat toiselta, mukavammalta Kuuban-matkalta
PS. Yhtenä toisena yönä, maapallon vastakkaisella laidalla, odotimme tsunamia. Voit lukea siitä tästä. Charmikkaasta Havannasta löydät lisää täältä.