Intian valtameressä sijaitseva Mauritiuksen trooppinen saarivaltio on monen haaveiden kohde. Mutta kannattaisiko olla?
Kumpi olet: vuoristo- vai rantaihminen?
Väitetään, että meidät matkailijat voi jakaa kahteen lokeroon: toiset ovat hurahtaneet rantoihin ja toiset vuoriin. Väitetään myös, että mieltymyksemme paljastaa ennen kaikkea jotain olennaista luonteestamme.
5 + 1 syytä, miksi rakastan Menorcaa
Jos on asunut Menorcan saarella Espanjassa ympärivuotisesti 8 vuotta, kuten minä, voiko sitä arvioida objektiivisesti? Ei missään nimessä. Toisaalta siinä ajassa saaren oppii myös tuntemaan aika lailla pintaa syvemmältä.
Yö, jolloin odotin tsunamia
Viisi vuotta ja muutama päivä sitten (11.3.2011) tapahtui Japanissa, Sendaissa, tuhoisa maanjäristys. Sitä seurasi elämäni pisin yö.
Laavanmusta joulu
Mikään ei voita kotijoulun tunnelmaa. Mutta matkajouluissa on kuitenkin se huippuhienous, että ne jäävät keskivertoa paremmin mieleen.
Campervan erottaa minut ja perheeni
Kokeile sinäkin reissausta pienellä matkailuautolla - jos uskallat.