Menorca on Espanjan ihanin saari. Se on Välimeren ihanin saari. Ja se on maailman ihanin saari. Olen asunut Menorcalla ympärivuotisesti kahdeksan vuotta, sydämenkuvat silmissä, mutta oppinut siinä ajassa tuntemaan sen myös pintaa syvemmältä.
Näistä syistä se on ylittämättömän ihana:
1. Se merkitsee hyvää, hallittavan kokoista elämää
Menorca on juuri sopivan kokoinen. Se on niin pieni, että se tulee nopeasti kotoisaksi. Toisaalta se on niin suuri, että löydän sieltä edelleen syrjäisiä hiekkarantoja, joissa en ole käynyt ja rannikkopolkuja, joita en ole kävellyt.
Kaikkea on rajallisesti – tehtävää, nähtävää, ostettavaa. Se rauhoittaa.
Välimatkat jos mitkä ovat rajallisia: Pitkulaisen saaren ajaa autolla päästä päähän tunnissa. Vielä näppärämpää on se, että saaren suurimmissakin kaupungeissa, pääkaupungissa Maóssa ja Ciutadellassa, voi kävellä joka paikkaan. Ruuhkia ei ole – paitsi taksikuskin mielestä silloin, jos liikenneympyrään on menossa yhtä aikaa yli viisi autoa.
2. Siellä ovat maailman parhaat rannat
Kirjoitin juuri, että kaikkea on rajallisesti, mutta rantojen kohdalla se ei pidä paikkaansa. Yhdelläkään muulla Välimeren saarella ei ole niin monta kaunista hiekkarantaa kuin Menorcalla. Tämä on fakta. Fakta on sekin, ettei vastaavia ole kovin monella muullakaan maailman saarella – en ole löytänyt kilpailijaa vielä ainakaan Karibialta, Atlantilta enkä Tyyneltä valtamereltä.
Menorcalla on ihania rantoja joka puolella saarta, useita kymmeniä. Joissakin on palveluita ja niihin pääsee autolla viereen. Hienoimmat ovat täysin koskemattomia ja niihin kävellään pitkin polkuja. Osa on niin pieniä, ettei niihin mahdu kuin muutama köllijä kerrallaan.
Saaren eteläpuolella on kalliorinteiden suojaamia, valkohiekkaisia poukamia, joissa tuoksuu pinjoille. Pohjoisrannikolla rannat ovat paljon jylhempiä, villimpiä ja tuulille alttiimpia.
Suosikkini? Lue niistä tästä. Niille on yhteistä se, ettei niissä kuule vesiurheiluvempaimien melua, vaan aaltojen loisketta, lintujen sirkutusta pensaikoissa ja heinikossa kuiskivia kaskaita. Ja omia ajatuksia.
3. Se kiehtoo eri tavalla eri vuodenaikoina
Kesä-Menorca on sinitaivasta päivästä toiseen ja hulppeita huvipursia pääkaupungin Maón satamassa. Kesällä Menorca on täysin elossa – ellei nyt ihan maailmantapahtumien keskipiste, niin ainakin tukevasti kartalla. Silloin ravintolat ovat täysiä ja ihmisiä on mitä kummallisimmissakin paikoissa, joten oikein rauhallista rantaa pitää vähän etsiä. Koko saari on käytössä. Hotellien parvekkeilta roikkuvat iloisen väriset pyyhkeet ja valkoisten rantahuviloiden pihoiltakin kuuluu uima-altaiden loisketta.
Talvi-Menorca on rauhallinen, tyhjä ja raukea. Kaupungeissa on toki elämää ja eloa, mutta nekin ovat auki vain osittain: monet kauppiaat ja muut yrittäjät viettävät lomaa. Rantakylät näyttävät siltä kuin eivät koskaan enää heräisi. Ketään ei näy missään. Vain tuuli hakkaa puuaitaa. Aallot möyhentävät rantakiviä ja iskeytyvät kallioseinämiin. Ilma tuoksuu suolalle ja kosteus hiipii sisälle koteihin, joissa on kylmempää kuin ulkona. Karuako? Ei, sekin on ihanaa.
Kevät on intoa ja odotusta, nikkarointia ja uusia maalipintoja – sekä jännitystä: mitä uutta tänä vuonna avautuu? Rantapolut houkuttelevat, joko uskaltaisi uimaan?
Syksy on parasta aikaa. Säät ovat lempeitä ja meri lämmintä, kaikki palvelut toimivat yhä, mutta kesän paahde ja ihmispaljous ovat poissa. Luonto herää ensimmäisten sateiden jälkeen uudelleen eloon.
4. Se on juuri sopivasti takapajuinen
Menorca mainitaan Espanjan pääuutisissa pari kertaa vuodessa, jolloin Maón satama on myrskytuulen vuoksi suljettu. Se pääsee myös juorulehtien sivuille silloin, kun tietyt jalkapalloilijat, näyttelijät ja muut julkkikset tulevat kesällä lomailemaan.
Muuten Menorcalla ei tapahdu koskaan mitään valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittävää. Saarella oleillaan omissa oloissaan, aika tyytyväisinä, vuodesta toiseen hyvin samaan tapaan. Tykätään perinteistä, suositaan paikallista ja ollaan kaikessa aina muita jäljessä.
Juuri niin on hyvä olla, sivussa ja tarkkailijana. Menorcalla voi elää ja oleilla sellaisessa mukavan lohdullisessa illuusiossa, että on aivan sama, mitä ulkomaailmassa tapahtuu, se ei yhtään kosketa Menorcaa.
5. Paikallisten asenne on ihailtava – välttämätön riittää
Menorcalaisten mentaliteetti on niin kaukana materialismista kuin nyky-Euroopassa voi olla. Omaisuudella, tai millään muullakaan, ei pröystäillä. Auto on pelkkä kulkuväline ja usein pieni ja kolhuinen. Asunto on koti ja työ on toimeentulo, ei muuta. Joillekin niukanpuoleinen toimeentulo ja vaatimaton elämäntapa ovat toki pakon sanelemia, mutta monille valinta: miksi tehdä töitä koko vuoden, jollei ole aivan pakko?
Vaikka paikallisten yritteliäisyyden puute myös ärsyttää, joka hetki ihailen heidän asennettaan ja arvojaan yhä enemmän. Joskus muinoin ihmettelin, mitä järkeä on laittaa kahvila kiinni jo kello 17 keskellä kiivainta kesäsesonkia. Mutta nykyään ymmärrän sen erittäin hyvin – jos kerran päivän rahat on tienattu ja omistaja haluaa mennä rannalle, niin mitäpä sitä töissä turhaan roikkumaan.
+ Sympaattiset omituisuudet
Menorcalla ei asuta ensi sijassa jossakin kaupungissa tai kylässä, vaan saarella. Tai niin minä joskus ajattelin. Mutta eihän se niin ole, ei sinne päinkään. Maólaiset asuvat ja elelevät Maóssa, ciutadellalaiset Ciutadellassa. Kaupungeistaan he sitten vähän kyräilevät toisiaan, kilpailevatkin missä voivat. Keksivät samoille asioille eri sanoja erottuakseen. Juhlivat eri aikaan. Ja unohtavat, että kaupunkien välin kulkee aika nopeasti – välissä kun on vain se 45 kilometriä, ei 450 tai 4500. Jos menorcalaisella on kesäpaikka, se on lähirannalla, ei missään nimessä jossakin toisella puolella saarta, hyvänen aika sentään.
Onko saari muuttanut minua? On se, esimerkiksi juuri edellä mainitulla tavalla. Minustakin kaikki ciutadellalaiset ovat vähintäänkin epäilyttäviä tyyppejä. 😉
Ps. Kokosin 12 asiaa, jotka Menorcalla kannattaa ainakin tehdä - löydät ne täältä. Millainen on menorcalainen aurinkotervehdys? Lue tästä!