Elämä on hyvää silloin, kun on aikaa ja malttia tehdä auringonnoususta ja -laskusta ohjelmanumero.
Kohtaus 1; Auringonnousu yksinäisellä majakalla
Kuvittele ympärillesi tummanpuhuva, uhmakkaan röpöliäinen ja jalan alla murentuva kalliomaisema, jossa ei kasva mitään. Kuvittele pohjoistuulen nostattamat, ärhäkät aallot, jotka iskeytyvät vieressäsi rantakallioihin kovaa pamahtaen, ja nostattavat monimetrisiä vesi- ja suolapärskeitä kasvoillesi. Ne vyöryvät majakalle johtavalle pikkutielle asti ja pyyhkivät sen yli. Sellaista täällä Favaritxin majakalla on myrskypäivinä.
Mutta kesäaamuina on ihan toisenlaista – useimmiten täysin tyyntä ja hiljaista. Maisema on tietysti sama – seutu on saarelle epätyypillisen karua ja synkeää, ehkä vähän sellaista, mitä voisi tulla vastaan kuun pinnalla – mutta kaikki näyttää paljon lempeämmältä pehmeässä, vaakasuorassa valossa.
Kerran kesässä laitan herätyskellon viideltä soimaan. Silloin ehdin tänne seuraamaan päivän heräämistä: juuri täällä se herää aikaisemmin kuin muualla Espanjassa.
Paikalla saattaa olla joku muukin aamuvirkku, mutta luultavasti ei ole. Repussa pitää olla aamupalaa ja pyyhe, koska majakan liepeiltä lähtee rantapolku luonnonpuiston halki sellaisille uimarannoille, joissa ei ole juuri koskaan juuri ketään – ja jotka aamusella saan takuulla vain itselleni.
Kohtaus 2; Auringonlasku merirosvojen luolassa
Ei Menorcallakaan sentään ihan aina ole pakko tunnelmoida hiljaisuudella ja tyhjyydellä. Ei ainaakaan silloin, kun olen etelärannikolla Cova de’n Xoroissa. Silloin fiilistelen pienen terassiulokkeen huimalla sijainnilla – se on tehty kallionseinämään aaltojen ylle. Silloin fiilistelen lasissani kolisevilla jääkuutioilla sekä taustalta kuuluvalla ambient-musiikilla ja puheensorinalla, joita vaimentavat kiviin iskeytyvien maininkien äänet.
Menorcan hienoin chillailubaari-disko on tehty suureen luonnonluolaan, huimalle paikalle keskellä korkeaa, mereen viettävää pystysuoraa kallioseinämää. Neonvalonauhojen valaisemasta luolastosta ei heti tiedä, minne kaikkialle se ulottuu. Rososeinät kasvavat sammalta. Katosta pisaroiva vesi litsahtelee viileään kivilattiaan, ja niskaan.
Joskus paikka oli merirosvojen luola, niin sanotaan. Väitetäänpä niinkin, että joskus joku saarelle päätynyt, haaksirikon kokenut ryöväri kaappasi läheisestä kylästä neidon itselleen ja piti tätä luolassa vuosikausia vankinaan. Ooo, mitä draamaa.
Parasta draamaa on kuitenkin seurata päivänvalon hiipumista ja oranssia valopalloa, joka tippuu mereen juuri sellaisella nopeudella, että sen liikkeet ehtii havaita. Meri muuttuu mustaksi ja näkymättömäksi, mutta sen liikkeet kyllä kuulee.
PS. Tämä on ” Ihana kesä Välimerellä” -postaussarjani osa 3. Kesäblogini on omistetty Baleaareihin kuuluvalle Menorcalle, jossa vietän kesää. Saari oli kotini kahdeksan vuoden ajan, mutta viime vuosina olen päässyt tänne vain loma-aikaan. Minulle tämä on maailman paras paikka.
Kesäsarjan muut osat voit lukea täältä:
Miksi yörannalle saa mennä vain kerran vuodessa?
Tälle maisemareitille ei saa mennä autolla
Ps. Mitkä ovatkaan Menorcan 12 huippuhetkeä ja asiaa? Lue täältä!
Aurinkoinen Välimeren ranta ja kaupunkiloma samassa paketissa – mistä sellaisen löytää? No, vaikkapa Marseillesista, jossa lähimmät hiekkarannat alkavat parin kilometrin päässä keskustasta. Lue tästä linkistä lisää.