Se ilta oli lapsilta ja puolisolta kielletty. Paikkana oli pienhotelliksi muutettu vanha, tyypillinen maalaistila Menorcalla. Siitä tuli kesän rentouttavin ilta.
Tiesin heti tilalle päästyäni, että tätä iltaa muistelisin vielä pitkään. Tiesin sen jo siitä, ettei paikalla aluksi tuntunut olevan ketään muita. Valkoiset kivitalot näyttivät tyhjiltä. Piha oli toki ihmiskäden siistimä – jokainen lakastunut bougainvillean kukkakin oli poimittu kiveyksiltä talteen, mutta ketään ei näkynyt missään. Uima-allas välkehti koskemattomana. Kaikkialla vallitsi hellepäivän raukeus ja hiljaisuus. Linnutkin viettivät siestaa.
En tietenkään ollut aivan ypöyksin, paikkahan oli pieni hotelli. Siellä vain oli tapana hengailla aika hiljakseen. ”Tervetuloa Gran Matxaniin”, huikkasi joistakin ilmestynyt Leila El Krekshi – joogatunteja ja -retriittejä Menorcalla ja muissakin paikoissa pitävä suomalais-libyalainen nuori nainen. Juuri hän oli minulta kysellyt, haluaisinko tulla kokeilemaan hänen tekemäänsä thaihierontaa ja joogaa.
Hierontapaikkana oli ulkoilma; saarelle tyypillisten kiviaitojen reunustama pieni patio puineen ja istutuksineen. Patja oli levitetty kivetylle tasanteelle, jonka yllä oli auringon säteet kauniisti taittava, oksista tehty katos. Seuraavan tunnin kuluessa vaivuin hiljakseen toiseen ulottuvuuteen, absoluuttiseen raukeuteen ja hitauteen.
Thaihieronta on kehon venyttämistä ja painelua, kohteena ovat kehon läpi kulkevat energiavirrat, Leila selvitti. ”Kasvosi ovat vähän harmaat, ja sinulla on päänsärkyjä – tämä tekee sinulle hyvää”, hän huomautti ja kävi läpi koko vartaloni, pala kerrallaan.
Painelu tuntui, välillä kunnollakin, mutta ei tehnyt kipeää. Se oli rytmikästä ja rauhallista, rauhoittavaa. Se valmisti täydellisesti vähän myöhemmin alkaneeseen joogaan.
Parin tunnin joogailusessio ei ollut (onneksi) fyysisesti vaativaa eikä rankkaa, vaan keskittymistä vaativaa: oikeanlaisen hengitysrytmin ja -tekniikoiden oivaltamista, kehon energiavirtojen avaamista ja mielen tyhjentämistä. Suurimman osan ajasta pidin silmät kiinni.
Leila kehotti tiedostamaan paitsi hengityksen, myös ympäristön; miltä tuoksui (vienosti männyiltä sekä varmaankin niiltä pinkeiltä ja valkoisilta oleanterinkukilta pensaissa), mitä ääniä kuului (lintujen laiskaa luritusta, lehtien kahinaa tuulessa, ohi lentävän kärpäsen pörinää, vaimeaa jutustelua ja moskahdus, kun joku hyppäsi uima-altaaseen) – ja siirtämään sitten tuollaiset asiat pois mieltä häiritsemästä.
Koetin antaa ajatusten tulla ja mennä, ilman, että takertuisin niihin lainkaan. Koetin keskittyä oikein hartaasti vain hengitykseen ja venytykseen. Koetin tyhjentää mieleni kaikesta. Siitäkin, miten lämmin tuuli leikki ihollani.
Se tuntui oudolta; ajatusten täysi nollaaminen. Se tuntui helpottavalta, mutta ei missään nimessä helpolta.
Siinä tilassa oli mahdotonta painaa mieleen, mitä kaikkea Leila sanoi. Mutta muistan kyllä edelleen hänen pehmeän, rauhallisen äänensä. Ja sen, kuinka hän kehotti välillä hymyilemään, jos tuntui mukavalta, ja samalla rentouttamaan kasvojen lihakset – ja muistan miten helposti hymy tuli, jostain paljon syvemmältä kuin kasvojen lihaksista.
Kun yhdeksältä lopetimme, oli aurinko jo alhaalla. Ilma oli viilentynyt ja ulos katettu kasvisruokaillallinen valmiina. Se oli täydellinen päätös illalle.
Palasin yöksi kotiin, mutta kieltämättä kävi hieman kateeksi niitä muutamia tilalla tapaamiani ihmisiä, jotka osallistuivat useamman päivän joogalomalle. He saivat vetäytyä minttuteen jälkeen hotellin huoneisiin nukkumaan. He saisivat herätä aamuseitsemältä uuteen joogasessioon, mennä aamiaiselle ja lähteä sitten rannalle, arkeologiselle kävelylle maaseudulle tai vetäytyä kirjan kanssa uima-altaalle...
Sain pienen tuntuman siitä, millainen tuollainen loma olisi. Se olisi loma juuri minulle.
PS. Jos haluat tietää lisää Leilan vetämistä joogaretriiteistä ja räätälöidyistä joogalomista, katso tänne: www.orenda-retreats.com
Lisätietoa hotellista: www.matxanigran.com
PS. Tämä on ” Ihana kesä Välimerellä” -postaussarjani osa 4. Kesäblogini on omistetty Baleaareihin kuuluvalle Menorcalle, jossa vietän kesää. Saari oli kotini kahdeksan vuoden ajan, mutta viime vuosina ole päässyt tänne vain loma-aikaan. Minulle tämä on maailman paras paikka.
Lue tästä kesäsarjan muut osat:
Miksi yörannalle saa mennä vain kerran vuodessa?
Tälle maisemareitille ei pääse autolla
Menorcalainen aurinkotervehdys
Kattavan oppaani Menorcasta löydät täältä.
Tiedätkö, miltä maistuu naapurisaari Mallorca, ja oikeastaan koko Baleaarien saaristo? Klikkaa tätä linkkiä, niin tiedät.