Näin äitienpäivän kynnyksellä otin matkailulliseen tarkasteluun poikani, reissujeni vakioseuralaisen. Hän on opettanut minulle luontomatkailun hienouden.
Poikani on matkaillut minun ja mieheni mukana 43 maassa. Hänellä oli ensimmäiset lentoliput ostettuna, ja sen vuoksi nimikin oikein virallisesti päätettynä (ja lentolippuun printattuna) jo kuukausi ennen syntymää. Hän otti ensiaskeleensa Münchenin lentokentällä ja oppi kävelemään Barcelonan kentällä. 3-vuotiaana hän reissasi maailmaa ympäri kolmen kuukauden ajan.
Olemme vieneet hänet mukanamme kaikkialle: Omanin aavikoille, Hongkongin pilvenpiirtäjille ja Machu Picchulle Andien vuoristoon. Hän tietää olleensa Pääsiäissaarella – ja on ylpeä siitä – mutta ei muista siitä juuri mitään.
Vuosien mittaan hänestä on sukeutunut reipas ja luotettava maailmanmatkaaja. Mutta sitäkin näkyvämmin hänestä on tullut perheemme biologin alku ja luonto-opas, jonka intohimona on kaikki, mikä liittyy luontoon ja luonnontieteisiin. Hänen idoleitaan ovat tutkimusmatkailija ja merten tutkija Jacques Cousteau sekä luontodokkareitten kuningas David Attenborough. Ja heidän jalanjäljissään me sitten nykyään aika usein matkailemme, tähän tapaan...
1. Periaatteessa me vanhemmat päätämme aina matkakohteen. Käytännössä tosi harvoin. Poika on taitava lobbari, joka onnistuu hyllyttämään kaikki epäkiinnostavat paikat. Sitä vastoin hänellä on aina oma ehdokki valmiina; Islanti, Amazon, Galapagos, Antarktis... Kahteen ensimmäiseen olemme jo mennneet.
2. Minulle sanottiin pienenä, että oraville ei saa antaa kädestä ruokaa – ne voivat purra. Minä uskoin, mutta jälkipolvelleni tämä ei mene jakeluun. Jos luonnosta löytyy esimerkiksi metrin mittainen, sihisevä ja selkäharjansa uhkaavasti pörhistävä iguana, pojan mielestä se pitää kesyttää. Siihen saattaa mennä tovi – aika tarkalleen kolmisen varttia eräällä pienellä kolumbialaisella saarella – mutta lopulta eläin ei enää sihise eikä luikertele pakoon. Se tulee syömään lehtiä kädestä ja antaa silittää, ensin häntää ja kylkeä, sitten päätä. Lopulta se nuolee jo kättä.
3. Pojan mielestä miltei mitä tahansa luonnossa kohdattua voi silittää. Hän on taputellut snorklatessa löytynyttä merikilpikonnaa ja rauskua, joissa uiskentelevia delfiinejä ja puissa hitaasti kiipeileviä, pehmolelun näköisiä laiskiaisia.
4. Luontoa etsitään kaikkialta, matkakohteesta riippumatta; museoista, citypuistoista ja paremman puutteessa vaikka kirjakaupoista. Poika viihtyy yhtä lailla kasvitieteellisessä puutarhassa, autiomaassa, viidakossa ja merenpinnan alla. Hän dokumentoi löydöksistään kirjoittamalla, piirtämällä ja valokuvaamalla. Sen vuoksi mukana on oltava kasa lehtiöitä, kirjoja ja kyniä. Pikkukamera ja videokamera. Kiikarit, suurennuslasi ja (vedenkestävä) taskulamppu.
5. Sellaista veruketta ei ole, jolla väsynyt vanhempi voisi laistaa tähtien ja planeettojen katselusta yö yön jälkeen, jos saatavilla on asiantunteva astronomi-opas ja kunnon kaukoputki, ja jos yläpuolella on vaikkapa Atacaman autiomaan ohuen ilman terävöittämä, pilvetön taivas. Tällaisissa tilanteissa, ja aika monissa muissakin luontomatkailuun liittyvissä tilanteissa, hän häpeää äitinsä tietämättömyyttä – ja huonoa muistia.
6. Poika on muutenkin meistä se, joka jaksaa parhaiten pysyä hereillä tai herätä mihin aikaan tahansa, jos luvassa on jokin erikoinen luontoelämys. Kuten laguunin pinnalla vain yöaikaan kimaltelevien planktonien havainnointi. Tai aamuyöstä koittava retki neljän kilometrin korkeudella oleville geysireille. Hän jaksoi jo 3-vuotiaana kävellä kilometrejä kohti tulivuoren kraatteria, mutta kaupungeissa saattaa puolen kilometrin matka olla edelleen ylivoimainen.
7. Hänen lempikulkuneuvonsa on Zodiac-vene. Sillä pääsee muun muassa hylkeiden ja lunnien lähelle sekä pujottelemaan islantilaisten jääveistosten keskelle, jäätikön sulamisvesistä syntyneeseen järveen.
8. Ylijääneet matkarahat, tai niiden puutteessa muut rahat, on sullottava lentokentillä oleviin WWF:n keräysbokseihin. Kotona tehdään lahjoitus valaiden suojelulle.
9. Matkamuistoiksi hän kelpuuttaa vain itse löydetyt fossiilit, laavakivet ja rannalle ajautuneiden, kuolleiden korallien kappaleet. Joskus on löytynyt jotain muutakin, kuten eräässä walesilaisessa hotellissa, jossa ehdin jo tehdä valituksen hirvittävästä hajusta. Huomasin lemun heti auton takaronttia tyhjentäessä, mutta huoneessamme se muuttui sietämättömäksi. Pahemmanlaatuinen viemäritukos? Ei, vaan pojan tuulitakin taskuihin ahdetut, laskuveden alta löydetyt aarteet, mädäntyneet simpukankuoret ja ravunsakset.
