Pari vuotta sitten kirjoitin mieheni liki sairaalloisesta matka-addiktiosta. Siitä on tullut yksi luetuimmista blogeistani. Nyt se saa jatkoa.
Huomautettakoon, että on aivan eri asia rakastaa matkailua kuin olla siitä riippuvainen. Mieheni addiktio on hänen hallitsevimpia ja pysyvimpiä piirteitään, ja näkyy lukemattomilla eri tavoilla. Juttusarjan ensimmäisessä osassa listasin kymmenen kohtaa. Luettelo jatkuu näin:
1. Siipallani on ikioma valuutta. Sitä valuuttaa ei voi käyttää maksuvälineenä, mutta se auttaa suhteuttamaan asioita ja niiden hintoja: hän pohtii aina, kuinka monta lentolippua mikäkin maksaa. Kuinka monta lentolippua saataisiin, jos jätetään uusi sänky tai sohva ostamatta? Yleensä lopputuloksena on se, että kaikki on liian kallista. Paitsi lentoliput.
2. Hänellä on ollut vain yksi harrastus läpi elämänsä: leimojen kerääminen passiin.
3. Elämän merkkipaalut ja muut menneisyyden muistamisen arvoiset asiat eivät ole perinteisiä tapahtumia, kuten vaikkapa hääpäivä tai lasten syntymät. Ne ovat niitä hetkiä ja vuosia, jolloin lähdettiin jollekin erityisen ikimuistoiselle, pitkälle tai muuten odotetulle matkalle.
4. Mikä on matkustelemisen jälkeen hauskinta puuhaa, mitä kuvitella voi? Seuraavan matkan suunnittelu.
5. Miehen on tarkistettava lastensa syntymäajat heidän passeistaan. Hän ei muista ulkoa puhelinnumeroaan eikä postinumeroaan, mutta hän muistaa lentoyhtiöiden jäsennumeronsa ja salasanansa, jotta hän pääsee tarkistaman pistesaldonsa.
6. Ellei numeroita lasketa, hänen muistinsa on ilmiömäinen, mutta se rajoittuu lähinnä eri maiden lippuihin ja lentokenttäkoodeihin.
7. Miehen kulttuurishokki tarkoittaa sitä, että hän on shokissa, ellei saa säännöllisesti mahdollisuutta pienelle kulttuurishokille.
8. Tyhjä kalenteri on ehkä maailman ahdistavin asia. Se pitää täyttää vuoden ensimmäisenä päivänä mieluiten koko vuodeksi eteenpäin, mutta sitä ei voi täyttää millään muilla kuin matkoilla.
9. Hiljattain siippani sai tehtäväkseen kuvitella millainen on hänen ”happy place”. Hän näki mielessään itsensä erään aasialaisen halpalentoyhtiön koneessa, vihoviimeisessä penkkirivissä, ahtailla istuinpaikoilla lastensa välissä – ja nimenomaan menomatkalla johonkin kohteeseen. (Minäkin olin kuulemma lennolla mukana.)
10. ”Pitäisiköhän ruveta säästämään?” tuumii mies silloin tällöin ja tarkoittaa jotain sellaista säästökohdetta kuten lasten koulutus, eläkepäivät tai kodin remontointi. Muutaman tunnin päästä hänelle iskee paniikki, että elämä menee säästäessä ohi ja hukkaan. Ennen nukkumaan menoa on pakko ostaa lentoliput jonnekin. Elämä on tässä ja nyt.
Tunnistatko sinäkin kenties joistakin kohdista itsesi?
Ps. Addiktio-juttusarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä.