Automatkamme Australian harvaan asutulla länsirannikolla kulki Exmouthista Perthiin, matkan varrella mutkitellen ja koukkaillen. 2400 ajokilometriä. Kymmenkunta päivää. Osuivatko odotukseni nappiin? Eivät oikeastaan.
1. kuvitelma: Telttailu Australiassa, sehän on vaarallista; kaikki ne myrkylliset mönkijät hämähäkeistä skorpioneihin. Teltta auton katolla? No jo on epämukava ratkaisu.
Todellisuus: Telttailuhan oli mainio idea, missäköhän olisimme muuten edes nukkuneet; aika harvassa ja vähissä olivat hotellit niillä seuduilla. Vielä parempi idea oli auton katolle avattava teltta: jopa minä opin sen ”pystyttämään” ja ”purkamaan” – ja se on paljon, se. Kiiretapauksessa auton ja perheen sai aamulla lähtökuntoon 20 minuutissa. Olihan siellä koko porukalle vähän ahdasta ja epäkäytännöllistä, mutta en muista toista matkaa, jolloin olisimme nauraneet yhtä paljon ja makeasti.
Joka toinen yö nukuimme leirintäalueella, jotta pääsi suihkuun, joka toinen yö jossakin hiljaisella rannalla – niissä olosuhteissa ei sanottavammin haitannut, vaikka iho oli 24h merivedestä suolainen ja rantaoleilusta hiekkainen.
Entä ne hämähäkit? Koko matkan aikana taisin nähdä yhden, eikä se ollut lähelläkään telttaa.
2. kuvitelma: Trendikkäitä kahviloita, terveellisiä aamiaissettejä ja merenrantaravintoloita. Ah, niitähän Australiassa riittää.
Todellisuus: Paljastui, että on olemassa suurkaupunkien Australia ja sitten sellainen maaseudun Australia, jossa me sillä erää seikkailimme; moottoriteiden karuilla huoltoasemilla ei syödä avokadoleipiä ja quinoasalaatteja, vaan mättöhampurilaisia, fish & chipsejä, makkaraa ja lihapiiraita. 1500 km matkan jälkeen sain sydämellä koristellun kahvin.
3. kuvitelma: Eksoottisia ja vaarallisia eläimiä; kenguruita ja emuja, haita ja tappavia meduusoja, niitä takuulla näkee.
Todellisuus: Ensimmäisenä päivänä, ensimmäisellä rannalla tapahtui ensimmäisen puolen tunnin aikana näin: rantapolulla luikersi käärme, rantavesi oli täynnä isoja punaisia meduusoja ja kun sain lopulta pujoteltua niihen välistä uimaan, viuhahti ohitse hai. Tervetuloa Australiaan!
Mutta sen sijaan maisemassa eivät missään vaiheessa vilisseet kengurut eivätkä emut; koko puolentoistaviikon matkan saldona oli kolme elävänä bongattua kengurua ja kymmenkunta emua. Hait näyttäytyivät sen sijaan useasti, rantamatalikoissakin. Tiikerihain bongasin veneen kyydistä, parin sataa metriä kohdasta, johon menimme snorklailemaan – päättelin, ettei se ehkä haittaa. Näin rauskun, jonka pelkkä pyrstö oli kolmimetrinen.
Kaikilla Cape Range -kansallispuiston rannoilla oli meduusoja riesaksi asti, sillä monta päivää pohjoisesta puhaltanut tuuli oli tuonut ne mukanaan. Polttivathan ne, mutta eivät olleet sen vaarallisempia.
Sen sijaan en olisi ikinä, ikinä, IKINÄ uskonut, mitkä eläimet muistaisin Australiasta ylivoimaisesti parhaiten. Kärpäset. Ne olivat noin viiden biljoonan yksilön parvissa ja kaikki hyökkäsivät kasvoihin. Oli kärpässesonki.
4. kuvitelma: Uin valashaiden kanssa – jos uskallan.
Todellisuus: Uskalsin! Eikä edes pelottanut, vaikka adrenaliini veressä kohisikin kiivaasti. Kokemus oli ihan ylivoimainen verrattuna mihinkään muuhun eläintenbongailuun missään. Olosuhteet olivat kuin luontofilmissä: taivas oli sininen, meri tyyni ja lämmin, eikä näköpiirissä ollut ainuttakaan muuta venettä. Kun työnsin pääni vedenpinnan alle, sain katsella 10-metristä valashaita, joka lipui hitaasti ja tyynesti ohitseni muutaman metrin päästä. Täydellisen huikeaa.
5. kuvitelma: Maisemat ovat yksitoikkoisia – ja siis tylsänpuoleisia.
Todellisuus: Monotonisen yksitoikkoista maisemaa todella riitti. Tasaista, luotisuoraa asfalttietä. Kuivaa pusikkoa päivästä toiseen. Pensaiden ylle kipusivat vain termiittien punaruskeat keot.
Mutta kaikessa monotoonisuudessaan se oli aika vaikuttavaa. Moista tyhjyyttä en ole monessa paikassa kokenut. Ei ollut talon taloa missään. Ei puuta, ei mäkeä.
Öinen tähtitaivas oli kuin ilotulitusrakettien tähtisadetta – niin täynnä tuiketta oli taivas selvästi erottuvan Linnunradan ympärillä. Mieleen painuivat myös Kalbarrin kansallispuiston terrakotanpunaiset kanjonit ja Pinnaclesin keltaisina hehkuvat suuret kivitornit. Ja ne mielettömät biitsit.
6. kuvitelma: Rannat ovat kauniita.
Todellisuus: Ne olivat kauniita, mutta en osannut ennalta aavistaa, miten kauniita, ja miten monella eri tavalla kauniita. Oli kaikenkokoisia hietikoita ja niitä suojaavia dyynejä. Löytyi ranta, joka oli muodostunut kokonaan pienistä vitivalkoisista simpukankuorista, ja turkoosi laguuni, joka ei syvennyt lainkaan. Hienointa oli silti rantojen tyhjyys. Ei ollut edes pienen pientä ruuhkanpoikasta missään, monesti hietikot olivat aivan autioita.
7. kuvitelma: Varmaan ihan kiva, seikkailullinen reissu.
Todellisuus: Ihan parhaita reissuja ikinä.
Ps. Australian turistitoimisto ei kerro maasta kaikkea – lue tästä, mistä seikoista se on ihan hiljaa. Täälä voit lukea Ningaloo Reefistä, joka on huikean hieno paikka bongata merieläimiä.