Saaret ovat ihania. Ei juuri haittaa, missä ne sijaitsevat; Tyynellämerellä, Itämerellä, Välimerellä tai millä tahansa merellä. Saarilla on rennompaa ja kiireettömämpää kuin muualla. Saarilla on erityisen hyvä olla.
Saaria yhdistää tietty tunnelma, vaikka ne olisivat tyyliltään hyvinkin erilaisia. Mistä se tunnelma syntyy?
1. Merestä
Mertahan on rannikollakin, mutta saarilla se korostuu toisella tavalla. Varsinkin pienillä saarilla sen olemassaolon tuntee koko ajan. Silloinkin, kun se ei näy eikä kuulu, se tuoksuu ilmassa ja maistuu huulilla.
Meri myös eristää – silloinkin, kun saarelle pääsee lentäen. Miltei kaikki saaret vaikuttavat kaukaisemmilta ja syrjäisemmiltä kuin mitä oikeasti ovatkaan. Se tuntuu mukavalta. Saarilla saa olla irrallisuuden kuplassa, johon muun maailman meno ja huolet eivät oikein ulotu.
Pääsiäissaarella muuan asukas kärjisti: ”Jos tulisi ydinsota, me olisimme turvassa.”
2. Tekemisen rajallisuudesta
Saarilla on selvät rajat ja ne ovat hallittavan kokoisia. Niissä ei ole loputtomasti mahdollisuuksia, päinvastoin nähtävää ja tekemistä on usein hyvinkin niukasti. Joistakin se on tylsää. Minua se rauhoittaa enemmän kuin mikään muu.
Saarille voi paeta ärsyketulvaa. Vielä parempi, jos saa olla hetken, vaikka jollakin rannalla, kännykkäsignaalin ulottumattomissa.
3. Saarelaisten epäluulosta
Monia saaria ja saarelaisia yhdistää epäluulo vieraita kohtaan. Tämä pätee varsinkin saariin, joille turismi ei ole ainoa elinkeino, ja jossa matkailua on kehitetty maltilla ja paikan oma identiteetti säilyttäen. Sellainen on vaikkapa Korsika.
”Joka toinen korsikalainen kuvittelee yhä, että voisi elää ilman turisteja, maata viljellen kuten ennen vanhaan”, kertoi saarella asuva opas Jeanette, vaikkei kuvitelma kovin realistiselta kuulostakaan.
Saarelaisten epäluulo ulottuu muihinkin tulijoihin. Kun Jeanette muutti Korsikalle manner-Ranskasta vuosikausia sitten, häntä kohdeltiin kuin vihollista. ”Lopulta minut hyväksyttiin, koska olen nainen ja avioiduin paikallisen miehen kanssa ja mukauduin samanlaiseen elämäntyyliin heidän kanssaan. Muukalainen olen silti, loppuelämäni. Täällä asuvat ulkomaalaiset aikuiset elelevät ihan omissa oloissaan.”
Eikö tunnu aika tutulta tällainen varauksellisuus? Emmekö me suomalaisetkin ole pohjimmiltaan juuri tällaisia, hitaasti lämpeneviä?
4. Saarelaisten omistushalusta
”Parasta Korsikalla on se, että keskikesälläkin pääsee reilussa vartissa paikkoihin, joissa ei ole ketään muita. Sekä vuoristoon että rannikolle. Mutta en haluaisi paljastaa, mistä ne paikat tarkemmin löytyvät”, Jeanette myönsi.
Enkä halunnut udella. Minusta on vain hyvä, jos paikalliset haluavat pitää saaren edes osittain omanaan, tai ainakin osan vuotta, ja säilyttää salaisuuksia.
5. Perinteikkyydestä
Monilla saarilla on paljon sellaisia asukkaita, jotka eivät juuri poistu kotinurkiltaan, ja jotka kokevat kaiken uuden ja erilaisen uhaksi. Se hidastaa kehitystä, mutta perinteet ja tavat säilyvät paremmin kuin muualla.
Ja juuri sitä huomaan hakevani saarilta; pysähtyneisyyttä ja vanhanaikaisuutta.
Miten ihana on saari, jossa ei ole autoja.
Miten ihana on saari, jossa materialismi ei ole kaikki kaikessa.
Miten ihana on saari, jossa ei oikein muista mitä vuotta eletään.
Korsikallakin remontoidaan vuoristokylien vanhoja repsahtaneita taloja kesäasunnoiksi ja viikonloppukodeiksi. On kaipuu hyvään elämään, pienistä asioista nauttimiseen, kuten paikalliset sanovat. Saarilla sellainen on vaan jotenkin helpompaa.
Mikä on sinun suosikkisaaresi?
Ps. Tästä voit lukea, mikä on minun suurin saarirakkauteni, ja miksi. Trooppisesta saariunelmasta voit lukea täältä.