Olen nukkunut ylellisellä fidžiläisellä privaattisaarella, pikkuauton takakontissa kreikkalaisella leirintäalueella ja aika monessa muussa paikassa niiden väliltä. Mutta yksi kaikkien aikojen säväyttävimmistä yösijoistani on silti ollut muuan liki tuhatvuotias temppeli Koyasanin kylässä Japanissa, ylätasangolla metsäisten vuorten ympäröimänä.
Millainen paikka se oli? Ja miten temppelissä voi edes yöpyä?
Ulkoa paikka näytti vähän salamyhkäiseltä, sillä tummapuinen rakennus oli korkeiden muurien kätkössä. Kun astuimme sisään pienestä puuportista, olimme keskellä kivipuutarhaa. Sen sorapeite oli kuvioitu säntillisillä viivoilla ja koristeltu erikokoisilla kivenmurikoilla, perinteiseen japanilaiseen tapaan.
Päärakennuksen oven suussa odotti sinikaapuinen munkkipoika, joka hymyili ja sanoi: ”Tervetuloa Yochi-in -temppeliin, Kirsikkakukkalammen temppeliin”.
Vaihdoimme kengät portailla odottaviin punaisiin lipokkaisiin, jotka mahtuivat hädin tuskin jalkaan. Lautalattia narahteli jalkojen alla, kun vaelsimme sokkeloisessa puurakennuksessa vierashuoneeseen. Kahdesta pikkuhuoneesta koostuvassa tilassa oli matala pöytä istumatyynyineen, ei mitään muuta.
Kiinteitä seiniä oli vain yksi, muut olivat sivuun liukuvia paperiovia. Piti varoa, mitä ovia aukoi – ettei päätynyt erehdyksessä naapurihuoneeseen.
Munkki kaatoi isosta posliinipannusta vihreää teetä moneen kuppiin. Englannintaitoinen opas istahti tulkkaamaan. Oli jutustelun aika. Häkellyin toviksi. Mitä munkkien kanssa puhellaan?
Illalliskattaus oli kuin jumalille tehty uhrialttari, vaikkei tässä uskonnossa sellaista harrastetakaan. Lattialle, pienten tarjotinkorokkeiden päälle, oli jokaiselle katettu 11 pientä kuppia. Oli misokeittoa ja tofua, tempura-vihanneksia, kylmiä nuudeleita sekä ärhäkän pikanttia pikkelsiä ynnä muuta, mitä en osannut nimetä – nuken annos kutakin (yhdessä kupissa oli vain kaksi keitettyä vihreää papua).
Missä järjestyksessä niitä kuului syödä, vai oliko se aivan samantekevää?
”Eihän toki. Kaikella on tarkoituksensa ja järjestyksensä, mutta vieraiden ei tarvitse siitä välittää”, munkki lupasi ja kertoili filosofiasta ruuan takana, kuten siitä, että temppelissä tehtiin vain kasvisruokia. Talon väki söi vaatimattomasti, vain vieraille tuotiin niin montaa sorttia. Jopa olutta ja sakea tarjottiin.
Uurastin toden teolla, jotta sain napattua joka ikisen riisinjyvän suuhuni syömäpuikoilla. Samasta kupista juotiin nimittäin lopuksi vihreää teetä.
Iltayhdeksältä kongin kumina kiiri temppelirakennuksen joka nurkkaan. Se kuulosti sekä aavemaiselta että kodikkaalta. Yö oli alkanut. Vuoteena oli lattialle sijattu siskonpeti ohuine patjoineen. Tyyny oli kova ja muhkurainen kuin riisisäkki. En tiedä, valvottiko enemmän juuri se, vaiko kaikki ne lukemattomat kupilliset vihreää teetä, jotka olin juonut illan mittaan. Tai ehkä hiljaisuus. Ei kuulunut yhtään mitään, ei äännähdystäkään – ei siitäkään huolimatta, että minkäänlaisia äänieristyksiä ei ollut, seinäthän olivat paperia.
Yöretki vessaan tuntui seikkailulta. Hipsin äänettömillä typötyhjillä käytävillä, ohi huoneen, jossa oli alttari kultaisine patsaineen. Valoa kajasti ikkunoista, joiden takana oli pieni lampi ja puutarha.
Aamukuudelta kongi kumisi uudelleen. Se kutsui päivän ensimmäiseen seremoniaan, siihen, johon vierailijatkin halutessaan pääsivät. Kuljin puoliunessa saliin, jonka pimeyden rikkoivat vain kynttilöiden liekit. Tuoksui suitsukkeille, jotka savusivat mustassa rautapadassa alttarin edessä.
Istuuduin lattialle parin muun matkailijan seuraan. Alttarin edessä kolme munkkia lausui pyhiä tekstejä laulavalla, monotonisella nuotilla, tauotta, ainakin puoli tuntia. Oli vaikeuksia pitää silmät auki, se oli niin rauhoittavaa. Lopuksi me vieraat saimme osallistua lausuntaan, monisteisiin printattuja lauseita ääneen mumisten. Sitten yksi munkeista kääntyi puoleemme ja hymyili. ”Mitä haluaisitte vielä tietää”?
MISSÄ? Yochi-in -temppeli sijaitsee Koyasanissa, satakunta kilometriä Osakasta etelään. Sinne pääsee junalla mm. Osakasta tai Kiotosta. Junan päätepysäkki on Gokurakubashi. Sieltä noustaan jyrkkä vuorenrinne mäkiraitiovaunulla Koyasanin asemalle.
MIKÄ? Koyasanin kylässä on vajaat 4000 asukasta. Se on Japanin shingon-buddhalaisuuden keskuspaikka, jossa on uskonnollisiin opintoihin keskittynyt yliopisto sekä yli sata munkkien asuttamaa temppeliä. Vanhimmat pyhätöt ovat 800-luvulta. Aikoinaan Koyasaniin saivat mennä vain munkit, mutta sata vuotta sitten portit avattiin myös muille vieraille.
MITEN? Temppeliyöpymistä, shukuboa, voi kokeilla monessa paikassa Japanissa, mutta Koyasanissa se on helpointa: majapaikkaa tarjoaa viitisenkymmentä temppeliä, joissa on totuttu japanilaisiin ja ulkomaalaisiin matkailijoihin. Yö maksaa 10 000–16 000 jeniä, noin 80–120 euroa henkilöltä. Illallinen ja aamiainen sisältyvät hintaan. Kylpyhuoneet ja WC:t ovat tavallisesti yhteiset, naisille ja miehille omansa. Yochi-in -temppelissä on modernit vessat ja kylppärit, moitteeton siisteys ja ilmastointi/lämmitys, joten yöpyminen on mukavaa kesät, talvet.
