Kaiuttimista virtaa tauoton samba. Rumpujen pauke tuntuu sisuskaluissa asti. Spottivalojen hehkussa lipuvat ohi jättimäiset mekaaniset esiintymislavat mielikuvituksellisine koristeineen ja huikeine erikoistehosteineen.
Silmissä vilisevät sadat tanssivat luurangot, merenelävät, tropiikin kukat ja ties mitkä fantasiahahmot. Sulat suihkivat, tekojalokivet kimaltelevat, värit kirkuvat ja hymyt ovat niin suuria, ettei suurempia voi ollakaan.
Olen tuijottanut jo ainakin tunnin ohitseni virtaavaa suurta satua, Rio de Janeiron sambaparaatia. Ympärilläni hihkuu, laulaa ja tanssii noin 60 000 ihmisen yleisömeri, mutta minä seisoin puupökkelönä suu auki.
Olen täydellisesti yllätetty, koska odotin jotain ihan muuta: ylihypetettyä ja -kallista turistinäytöstä, joka on kaukana aidosta karnevaali-ilottelusta (yhdistin aitouden kai sellaisiin sympaattisiin, kotikutoisiin naamiaiskulkueisiin, joihin voi osallistua Rionkin kaduilla kuka tahansa, aivan ilmaiseksi).
Odotin näkeväni tunnista toiseen vain nuorten kaunottarien paljeteilla koristeltuja kurveja.
Odotin jotain, joka olisi kyllä ihan kiva kokea kerran elämässään kun kerran Riossa asuin, mutta mikä ei sen kummemmin kuohuttaisi tunteita.
En ole koskaan aliarvioinut ainuttakaan tapahtumaa niin perusteellisesti.
Toki koetimme tehdä ystäporukan kanssa kaiken viimeisen päälle. Satsasimme karnevaalimaanantaihin, jolloin Sambódromon valtaavat aina edellisen vuoden huiput. Panostimme kuuden hengen aitioon, joka oli infernaalisen kallis, mutta siitä huolimatta loistovalinta.
Katutasolta, heti esiintyjien vierestä, näki pienetkin detaljit; jokaisen glitterihipun ja kasvoilla valuvan hikipisaran. Tuntui miltei, kuin olisin itsekin ollut seassa sambaamassa, mutta ilman että kukaan kohdisti katsettaan minuun ja olisi nähnyt hyvin epäsambamaiset askeleeni.
Tapahtuman mittakaava ja näyttävyys löivät ällikällä. 700-metrinen, katsomoiden reunustama katuareena oli kirjaimellisesti tupaten täynnä showta iltayhdeksästä aamukuuteen. Esiintyjät olivat kuuden sambakoulun jäseniä, kussakin oli mukana tuhansia. Joka koululla oli aikaa 80 minuuttia esitellä taitojaan ja luovuuttaan, ja nivoa se johonkin suurempaan teemaan tai kertoa laulullaan, eleillään, puvuillaan ja lavasteillaan jokin juonellinen tarina.
Kilpailuhan se pohjimmiltaan oli, mutta monelle – ellei peräti jokaiikalle – myös todeksi käynyt unelma, silkkaa iloa ja riemua, joka sulatti ennen pitkää minutkin, puupökkelön.
Eikä se ollut vain nuoruuden energiaa ja täydellisyyden palvontaa. Monet tanssijat olivat tavallisia riolaisia,
kaiken ikäisiä ja vartaloisia, ja miehiä oli jopa enemmän kuin naisia – vaikkei tätä koskaan valokuvia katsellessa uskoisi. Kameroiden silmät ovat valikoivia.
Muistikin on valikoiva. Paraatista on kohta päivälleen vuosi, ja yksityiskohdat ovat mielessäni jo haalistuneet. Mutta ihmeellinen, yön yli kestänyt huuma ei unohdu.
Psst. Muun muassa näitä pohdin ennen karnevaaleja:
-Milloin kannattaa mennä? Sambódromolla on paraati neljänä yönä joka vuosi karnevaalien aikaan. Parhaat sambakoulut esiintyvät sunnuntaina ja maanantaina. Liput ovat halvempia edeltävänä lauantaina, jolloin ovat vuorossa vähän huonommin menestyneet koulut, sekä viikkoa myöhemmin, jolloin on mestarien paraati eli kyseisen vuoden 6 parasta (mutta tanssijoita on vähemmän kuin kilpailupäivinä).
-Miten sinne pukeudutaan? Miten huvittaa, mutta rennosti – ellet sitten ole yksi esiintyjistä (vain heitä katsellaan).
-Mitä kannattaa ottaa mukaan? Pieneen tilaan mahtuva sadetakki –karnevaalit osuvat sadekaudelle ja katoksellisia katsomopaikkoja on vähän. Ensihätään vesipullo ja pikkunaposteltavaa, paikan päältä saa lisää tankattavaa.
-Millä sinne mennään? Metrolla tai turvallisemmin taksilla.
-Niin ja mistä se lippu hankitaan? Matkatoimistojen kautta, hyvissä ajoin!
Rio on muutakin kuin karnevaaleja. Katso vaikka: www.exploras.net/rio-de-janeiro-24h
