14 vuotta sitten vietin joulua Meksikossa. Se oli vielä sitä aikaa, jolloin olisin ehdottomasti halunnut suomalaisen perinnejoulun, ilman erikoisuuksia ja yllätyksiä. Mutta olin maailmanympärimatkalla, minibudjetilla, ja reissussa myös joulun yli. Kärsin asiasta kuukausia etukäteen.
–Älä hermoile, minä hoidan, lohdutteli puolisoni ja lupasi järjestää meille oikein ikimuistoisen joulun. Yksityiskohdat olisivat salaisuus.
Aattona saavuimme Tulumin kylään. Mieheni puheiden perusteella odotin tyylikästä majoitusta, jotain sellaista resort-hotellia. Ajatus tuntui todella ihanalta parin kuukauden halppishostellielämän jälkeen. Näin jo mielessäni notkuvat buffetpöydät, ison kutsuvan uima-altaan sekä tietenkin turkoosin Karibianmeren, jota ihailisin kaksikerroksisen huvilamme terassilta.
Hieman kummastelin perille johtavan hiekkatien pienuutta. Paikan syrjäisyyskin hämmästytti; missä ovat rakennukset ja ihmiset? Majapaikkamme vastaanottokopin ja ruutuviholle rustatut varausmerkinnät nähdessäni aloin jo huolestua. Kun mieheni sitten intoaan peittelemättä esitteli ”bungalowimme”, romahdin täydellisesti.
Kyynelvirtojen takaa katselin hiekalla nököttävää palmunlehväkattoista risumajaa. Ovena oli muutama vinoon hakattu lauta ja seinäoksien välistä mahtuisi kulkemaan mikä tahansa tapiiria pienempi eläin. Sisällä nökötti hiekanmurusten koristama vuode. Jos siinä oli jotain romanttista, en kyennyt sitä näkemään.
–Joulu tällaisessa rotiskossa, ulisin pettymystäni ja sain puolisoni otsan hikoamaan. Hän ei ymmärtänyt reaktiotani alkuunkaan.
–Tämähän on täydellinen ekoresortti, hän selvitti ihan vakavissaan.
–Tiedät kai, että monet haaveilevat tällaisesta koko ikänsä, hän koetti seuraavaksi.
Lopulta, kun mikään ei tepsinyt, mies veti huomattavan itsetyytyväisenä loppukaneettinsa:
–Et ehkä usko, mutta maksoi vain yhdeksän euroa.
Alkuillasta, kun raivokas ukkoskuuro oli loitonnut ja aurinko paistoi seinien läpi suoraan punaisiin silmiini, havaitsin tilanteessa jo positiivisia puolia. Katto oli vuotanut vain muutamasta kohdasta. Seinille tuulensuojaksi levitettyjen pyyhkeiden ansioista en ollut sittenkään hautautunut rantahiekkaan.
Illan hämärtyessä siirryimme jouluaterialle läheiseen baariin, jossa oli lähitienoon ainoa sähkövalo. Tarjolla oli yksi ainoa joulumenyy. Urhoollisesti nieleskelin tomaattikastikkeessa uitettua kalaa, majoneesissa kieriteltyjä makaroneja ja torakkamyrkynmakuista tequilaboolia. Jälkiruoaksi oli riisipuuroa – otin sen vastaan taivaan lahjana.
Naapurihuoneessa tehtiin selvää piñatasta, joka oli koristeltu kreppipapereilla ja täytetty karkeilla. Lapset heiluivat hellyttävästi kepin päässä ja äidit rallattivat. Idylli hieman mureni, kun isät astuivat vuoroon. He menettivät silmät sidottuina ja kepakko kädessä sekä itsehillintänsä että järkensä.
Majalle palaillessamme aloin katsella ympäristöä uusin silmin. Pensaikossa morsetti tulikärpänen, täysikuu kumotti ja tähtitaivas säihkyi. Hiekkakin hohti kuin pakkaslumi.
Tönömme edustalle, ja sisälle, kuului meren kohina. Imin pillillä kookosvettä pähkinästä, jonka mies oli poiminut (omin käsin!) puusta.
Sydän läpättäen avasin palmunlehtiin käärittyjä lahjapaketteja. Yhdestä löytyi hopeariipus, toisesta paikallinen naistenlehti ja kolmannesta nallekarkkeja. Monen kuukauden askeettisella reppureissumatkalla ne olivat luksusta.
Yön hiljaisina tunteina mutustelimme makeisia ja ihailimme hiekalle aseteltuja kynttilöitä, joita puolisoni oli kähveltänyt pitkin päivää tilaisuutta silmällä pitäen.
Leirimme oli koko tienoon tunnelmallisin, joten emme olleet kauaakaan yksin. Taskurapu hiippaili kolostaan lähemmäs, kissa tuli nuolemaan turkkiaan. Pari hyttystäkin liittyi joukkoon inisemään. Siinä se oli, joulu ❤.
Ps. Nyky-Tulum ei enää ole se Tulum, jossa minä olin. Siitä on tullut trendikohde, jonka risumajat on korvattu putiikkihotellien huviloilla.
Ps. Haluaisitko matkustaa hetkeksi Japaniin? Lue tästä, millaista on yöpyä temppelissä munkkien vieraana.