Uudenvuoden aattona olin syvällä Myanmarissa, Kengtungin pikkukaupungissa – seudulla, joka avattiin matkoilijoille vasta muutama vuosi sitten. Varsinkin me länsimaiset turistit olimme siellä vielä kuriositeetteja, eivätkä matkailupalvelut luonnollisesti olleet kovin kehittyneet; kelvollisia ravintoloita oli kaikki mahdolliset paikat yhteen laskettuna tasan yksi.
Mutta kuinka sattuikaan, sopivasti juuri aattoiltana löysimme aivan yllättäen toisenkin ravintolan, joka houkutteli istahtamaan. Se sijaitsi mukavalla paikalla pienen järven rannalla, ja nimikin oli kirjoitettu englanniksi – vieläpä lupaavasti ”Don’t forget”.
Ruokalista oli kunnianhimoisen pitkä, ja ilman hintoja. Menyyn selailu paljasti, että se oli jaettu kolmeen osioon. Ensin tulivat sivut, joista emme ymmärtäneet yhtään mitään, koska ne oli kirjoitettu paikallisilla väkkyröillä.
Sitten tulivat sivut, jotka oli käännetty englanniksi, mutta joiden merkitys jäi silti mysteeriksi. Mikä johtui tietysti pääasiassa sekä meidän että Google translatorin puutteellisesta kielitaidosta ja mielikuvituksemme rajallisuudesta.
Tarjolla oli muun muassa: Prawn with my (Katkarapuja minun), Mince-poke ball (Jauhelihatönäisypalloa), My love story fried rice (Rakkaustarinani paistettu riisi) sekä Fried water (Paistettua vettä). Koska kukaan työntekijöistä ei osannut englantia, lisäselvityksiä ei voinut tiedustella.
Tässä vaiheessa listanlukua mieleeni muistui muuan lukemani ravintola-arvostelu ja sen sisältämä mainio viisaus: ”Ravintolamenyy ei ole vain menyy. Se on tiedettä.” Tuohon lisäisin vain sen, että se on nimenomaan salatiedettä.
Paistettu vesi kuulosti joka tapauksessa vähän turhan kevyeltä uudenvuoden aterialta, joten päätin katsastaa salaattivaihtoehdot. Samalla etenin ruokalistan kolmanteen osioon, eli sivuihin, joiden merkityksen ainakin suurin piirtein ymmärsimme, mutta olisimme toivoneet, ettemme olisikaan ymmärtäneet.
Salaattikohdasta löytyi esimerkiksi Pork head salad (Sianpääsalaattia), Pork ear salad (Siankorvasalaattia) ja Pig colon salad (Sian paksusuolisalaattia), joista mikään ei mainittavammin saanut sylkirauhasiani heräämään, olihan joulukin jo mennyt ohitse.
Ehkäpä jotain kansainvälisempää, ajattelin toiveikkaana. Pitsaa, pastaa ja hampurilaisia ei listalta löytynyt, mutta oli sentään Koera style fried with cuci (korealaistyylista, tai koleratyylistä, paistettua cucin kanssa). Nälkä alkoi olla sen verran kova, että käännyin hädissäni Wikipedian puoleen; Cucin kerrottiin merkitsevän joko romanialaista kylää tai puertoricolaista elektro-funk-laulajaa, joka samaisen tietolähteen mukaan on yhä elossa, joten tuskin se ainakaan häntä tarkoitti. Saattoi se olla myös väärin kirjoitettua suomea (kusi). En uskaltanut kokeilla.
Yleensä kun en tiedä, mitä syödä, syön lopulta kanaa. ”Tässä on pari kanauutuutta”, poika hoksasi hienosti: Chicken popcorn (Kanapopcornia) ja Chicken feet stream with hot and sour (Kananjalkavirtaa kuuman ja happaman kera).
Puolen tunnin listan tavaamisen jälkeen olin kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että minkäänlaisia virtoja en halunnut, enkä oikeastaan ruokaa ollenkaan. Tilasimme kokikset ja sitten haimme keskustan leipomokioskista pari pakettia donitseja uudenvuoden aaton iltapalaksi.
Ps. Ei parane ymmärtää väärin. Syön kyllä mielelläni paikallisravintoloissa, ja maistelen jopa joitakin perinneherkkujakin – jos esimerkiksi olen Ranskassa. Lue lisää tästä.