Missään muussa maassa en ole matkaillut niin paljon kuin Espanjassa. Siellä on määrättömästi aurinkoa, rantoja ja nähtävää – mutta juuri nuo seikat eivät kuitenkaan löydy tästä listasta.
Mikä matkailu-Espanjassa on hienointa? Monipuolisuus ainakin, mutta halusin nostaa esiin konkreettisia asioita. Silti listalleni ei päätynyt yksikään nähtävyys, ei edes matkakohde. Niiden sijasta rakastan paikkoja, jotka antavat väläyksiä tavallisesta elämästä – ja joista aika moni näyttää muuten liittyvän tavalla tai toisella ruokaan tai juomaan. Siis sellaisia asioita kuten...
1. Katukahvila. Periespanjalaiseen kahvilaan ei mennä hifistelemään täydellisellä espressoelämyksellä tai maitovaahdon koostumuksella. Niissä käynti ei myöskään ole kukkaroa rasittava investointi, vaan ihan tavallinen, arkisen huokea nautinto, jonka voi sallia itselleen useitakin kertoja päivässä. Kahvittelusta voi muotoutua sosiaalinen hetki, ohikulkevien ihmisten tarkkailuhetki, merelle tuijotteluhetki tai (paperille painetun) sanomalehden lukuhetki, mutta Espanjassa se ei koskaan ole kiireellinen hetki.
2. Korttelileipomo. Espanjassa ei juuri ole korttelia ilman leipomoa tai konditoriaa. Parasta on se, että niiden ovet ovat aina apposen auki kadulle – niin, että vastaleivottujen leipomusten tuoksut vaanivat kaikkialla. Samalla kun ostan rapsakkakuorisen, vielä vähän lämpimän patongin, ostan tietysti myös croissantin, napolitanan (eli suklaa- tai kreemipullan) tai jonkun vastaavan, koska nehän eivät ole Espanjassa mitään erikoisherkkuja, vaan aamiaisia. Leipomoista löytyy myös syvällisempi taso: niissä näkee paikkakunnan erikoisuudet ja mieltymykset – juhlapyhien marenkivaahtoiset luomukset ja sokerihedelmillä koristellut erikoispullat. Niissä on aina ihmisiä ja pientä rupattelua. Sunnuntaiaamupäivän käynti konditoriassa on ihan lyömätön ohjelmanumero: silloin niissä on ihana tungos, kun kaikki valitsevat pyhälounaalle leivoksia ja kakkuja.
3. Kylän aukio. Kun tahdon sulautua paikallisten seuraan, menen kylän aukiolle. Sellainen löytyy ihan joka kylästä, pikkukaupungista ja suurkaupungin kaupunginosasta. Kylän aukiosta on yhtä monta versiota kuin on paikkakuntaakin, mutta niiden tehtävä on aina sama: toimia asukkaidensa olohuoneena, takapihana ja kohtauspaikkana. Aukion laidalla saattaa seistä kirkko ja kaupungintalo, mutta tärkeämpiä elementtejä ovat lasten leikkipaikka ja pieni suihkulähde, pappojen penkit ja ulkoilmakahvilat. Aukiolle mahtuvat vauvat ja teinit vanhempineen ja isovanhempineen. Siellä opetelleen ajamaan polkupyörällä, flirttailemaan, juoruamaan ja juhlimaan. Se on paikkakunnan sielu ja henkinen keskipiste, jonka rennonlämmintä tunnelmaa kaipaan, kun en ole Espanjassa.
4. Menú del dia. Tämä on mahtava konsepti: monissa ravintoloissa ja vaatimattomissa kansankuppiloissa on tarjolla lounasaikaan kolmen ruokalajin huokea, kiinteähintainen ateria, menú del dia. Päivän valikoima raapustetaan liitutaululle kuppilan oven suuhun, joskus se on vain tarjoilijan päässä. Lounasravintoloiden tunnelma on hälisevä ja meluisa – eli mukavan välitön ja seurallinen. Tarjolla on useimmiten perinteistä ja hyvää espanjalaista kotiruokaa ilman hienosteluja, mutta hintaan kuuluva viinilasillinen (tai pari) tuo siihen erityisen kivan lisäsäväyksen. Plussaa siitäkin, että tällainen lounas ei ole mikään hetken hotkaisu, vaan parin tunnin rattoisa tauko.
5. Kauppahalli. Hedelmä- ja vihanneskeot, yrtit ja mausteet, makkarapötköt ja juustokiekot, kalat ja äyriäiset – ruokatorin kojujen äärellä on aina paljon mielenkiintoisempaa kuin esimerkiksi yhdessäkään museossa. Minun on pakko päästä tutkimaan, mitä missäkin milloinkin syödään – ja kauppahalli paljastaa sen parhaiten. Valikoimat, laatu ja sesongin herkut ovat ihan toista mitä supermarketeissa. Torikäyntiin sisältyy tietysti myös pysähtyminen kauppahallissa olevan tapastiskin ääreen.
+ Ja sitten vielä se bonussyy: Lokakuu. Eli kesäiset säät ilman näännyttävää paahdetta ja rutikuivaa luontoa. Lämmin merivesi, mutta rannat ilman ruuhkia. Lokakuu voi olla vuoden paras kuukausi – mikäli siis olen Espanjassa.