Pari kuukautta sitten listasin asioita, joita rakastan Espanjassa. Mutta onko epärehellistä ja yksipuolista vain kehua? Täytyyhän Espanjassa olla myös seikkoja, jotka todella ottavat nuppiin. Eikö täydykin?
Mietin ärsytyksen aiheita monta päivää. Ja vielä pari päivää lisää. En keksinyt yhtään mitään.
Kunnes lopulta oivalsin – ja vieläpä oikein montakin selvää ongelmakohtaa:
1. Sää, joka on liian hyvä. Mistä ihminen voi keskustella tuntemattoman tai puolitutun kanssa, jos ei kerran huonosta säästä? Mistä muusta asiasta on yhtä helppo valittaa? Mitä voi syyttää väsymyksestä/apeasta fiiliksestä/saamattomuudesta, jos sitä ei voi laittaa päiväkausia jatkuneen harmauden, tihkusateen ja puuttuvan auringonvalon piikkiin.
Jos Espanjassa viipyy pidempään, on jopa opittava nauttimaan sateesta, koska se on niin harvinaista.
2. Ruoka-ajat, joita kunnioitetaan. Miksei espanjalaisistakin ravintoloista voi saada ruokaa keskeytyksettä keskipäivästä iltaan, tai 24h? Miksi kaikilla pitää olla lounas- ja illallisnälkä samaan aikaan (klo 13–15 ja klo 20 jälkeen) – ja myös silloin, kun ei syödä ravintolassa vaan kotona. Miksi ruoan äärelle ylipäätään kuuluu rauhoittua, kokoontua yhteen ja keskustella mukavia? Miksei vain saisi hotkia pikanuudelinsa silloin kuin huvittaa – yksin, ääneti ja puhelintaan räpläten.
3. Ulkoilmatapahtumat ja juhlat, joita on jatkuvasti. Niitä on yhtä mittaa, koska on erikseen koko maata koskevat juhlat, kaupunkien ja kylien juhlat, ja sitten kaupunginosien ja kadunpätkien omat juhlat. Joissakin juhlissa sännätään pakoon härkiä. Toisissa tuikataan satuolennot tuleen ja kolmansissa annetaan jättiläisten tanssia. Oletko kuullut kummempaa? Onpahan sellainenkin juhla, jonka kohokohtana on tomaattisota. Jatkuva fiestameininki ei tunnu hyväksyttävältä nykymaailmassa, jossa kuuluisi suhtautua elämään (kuoleman)vakavasti ja olla korkea työmoraali: parasta olisi ensi alkuun siirtää espanjalaisetkin juhlapyhät viikonlopulle, jotta heidän ei olisi ainakaan pakko lorvailla ja iloita keskellä arkea.
4. Poskipusut. Ei ole espanjalaisten lähentelynhaluilla mitään rajaa. Elämä on yhtä pusua sinne ja pusua tänne, vaikka pelkällä puolihuolimattomalla ”moilla” voisi ajaa (lähestulkoon) saman asian. Espanjalaiset eivät ole tällaista pusuttelukulttuuria luodessaan yhtään miettineet sitä, että ihmisen suurin painajainen voi hyvinkin olla osallistuminen espanjalaisiin juhliin, jotka ovat täynnä vieraita ihmisiä, joita pitää poskipusutella – eikä vain tullessa, vaan myös lähtiessä!
5. Edulliset kuppilat, joita on joka nurkalla. Eikö ole kieroa, että väki houkutellaan pois kotoaan huokealla ruualla ja juomalla, ja siis ihmisten ilmoille silloinkin, kun ei olisi muuten mikään pakko? Lapsetkin opetetaan vauvasta pitäen siihen, että on ihan ok mennä viikonloppuaamupalalle kahvilaan, syödä lounaaksi tapaksia ja poiketa iltakävelyn päätteeksi kaakaolle. Jos kaikki treffaisivat toisensa kahviloiden sijasta kotona, olisi maassa todella paljon aneemisempaa – eikun siis anteeksi...öööö – hiljaisempaa.
+ Ja sitten vielä se bonussyy: Espanjassa on liikaa kaikkea. On täysin toisistaan poikkeavia maisemia, ajatusmaailmoita, tapoja ja perinteitä, saati kieliä; espanjaa, katalaania, baskia, galegoa. Aivan kuin olisi monta maata yhdessä maassa. Tosi hankalaa, sekavaa ja vaativaa. Ärsyttäähän se, että ei tunne koko Espanjaa, vaikka on matkustanut maahan kymmenen tai kaksikymmentä kertaa – aina vain pitää mennä sinne uudestaan. ;)
Entäpä ne syyt, miksi rakastan Espanjaa? Lue ne täältä.