Parin viikon takainen matkani Chilen Atacamaan toimi kuin yhdistetty adrenaliini- ja endorfiinipiikki: valpastutti, lisäsi sydämen kierrosnopeuksia ja toi välitöntä mielihyvää. Koskaan ennen en ollut viettänyt kymmentä päivää autiomaassa, enkä ennakkoon tiennyt, miten sietämättömän kaunista siellä voi olla.
Reissu oli muutenkin avartava ja opettava.
Tein muun muassa nämä havainnot:
1. Atacaman ilma on kuivempaa kuin rutikuiva. Eikä siihen totu reilussa viikossa. Koko ajan oli jano, joka ei poistunut juomalla. Huulet ja iho rohtuivat verille, vaikka rasvasin niitä enemmän kuin koskaan. Nenän limakalvot kuivuivat niin, että yöllä niistä vuosi verta, ja oli vaikea hengittää ja vielä vaikeampi nukkua. En hikoillut ollenkaan, en vaikka oli yli 30 astetta lämmintä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta; hiki kuivui ennen kuin se ehti iholle.
2. Olosuhteet ovat muutenkin haastavat. Käytin sekä shortseja että villapipoa. Vuoristossa UV-indeksi on tunnetusti huipussaan, mutta autiomaassa auringolle ei ole mitään luonnollista suojaa. Ei ole pilviä, ei metsiä. Alavimmilla seuduilla, eli 2,5 kilometrin korkeudella, oli päivällä 35 astetta ja sairaan kuuma. Yli neljässä kilometrissä oli aamutuimaan kymmenen astetta pakkasta, tai järjetön myrskytuuli mihin kellonaikaan hyvänsä.
3. Kivikkokin vihertää, vaikka vaivoin. Atacaman maaperä on paikoin täysin elotonta. Useimmiten kivikosta kuitenkin törröttää piikikkäitä heiniä ja pensaita, ujoja kukkia ja yrttejä, jopa puita lähteiden ja jokien ympärillä. Siltikin kasvillisuus on niin maanmyötäistä ja vähäistä, että jokaikinen kärpänen, maastossa luikertava sisilisko tai laiduntava laama erottuu vaivatta, jopa niin helposti että herää harhaanjohtava illuusio niiden runsaudesta. Bongasin myös satoja flamingoja sekä muutaman kivikkorinteessä pomppivan viskatsan – ne ovat pieniä jyrsijöitä, joilla on oravan häntä ja jäniksen vartalo, ja ne hyppivät kuin kengurut.
4. Atacamaan mahtuu sata erilaista maisemaa. Näin geysirejä ja vulkaanisia höyrypatsaita, laavatasankoja, suolajärviä ja keitaita, tulivuoria ja rotkoja. Näinpähän myös Marsin ja Kuun. Sekä monta muuta tieteiselokuvan maisemaa, joissa olisi ihan hyvin voinut tulla pari avaruusoliota vastaan.
5. Moni nähtävyys liittyy veteen. Se on erikoista, koska kyseessä on sentään maailman kuivin autiomaa, jonka tietyillä seuduilla ei ole satanut vuosisatoihin, kenties ei koskaan. Ihailin punaisia, keltaisia ja turkooseja vuoristojärviä. Pulikoin yhdessä upeimmista uimapaikoista ikinä: kuuman lähdeveden lämmittämässä vuoristopurossa, jonka vesi oli kehonlämpöistä ja virheettömän kirkasta ja joka sijaitsi huikeissa rotkomaisemissa keskellä ei mitään. Niin ja kelluinpahan myös elämäni ensimmäistä kertaa suolajärvessä – koitin uidakin, mutta muistutin lähinnä uimataidotonta ankkaa (jostain syystä takalistoni nousi koko ajan pintaan).
6. Atacaman yötaivas on spektaakkelimainen. Ohut, kuiva vuoristoilma, pilvetön taivas ja valosaasteen puute – siinä syitä, miksi Atacama on maailman parhaita paikkoja havainnoida tähtitaivasta. Itse tutkailin sitä lähinnä omilla likinäköisillä amatöörin silmilläni, mutta sekin shokeerasi: erotin täysin ongelmitta koko taivaankannen poikki piirtyvän utumaisen nauhan – Linnunradan – ja kaikki sen sadat miljardit tähdet. Teki melkein mieli itkeä. Niin hienolta se näytti.