Ensin stressaat matkan suunnittelusta ja valmistelusta. Sitten hermoilet matkalla koetuista vastoinkäymisistä, matkan loppumisesta ja lopulta vielä arkeen palaamisesta. Niin että pitäisiköhän vain pysyä kotona?
Kesällä luin Ilta-Sanomista, että loma(matka)ilu lisää suomalaisten stressiä. Matkahakukone Momondo oli teettänyt aiheesta pienen kyselytutkimuksen; naisista 2/3 myönsi stressaavansa lomamatkailusta tavalla tai toisella, miehistä hitusen harvempi.
Ihmettelen tutkimusta paristakin syystä. Ensin tulosta: Miten ihmeessä tuo kolmasosa oikein sen tekee? Eivätkö he ihan oikeasti stressaa lainkaan vai eivätkö vain halua tunnustaa? Ja toiseksi: tutkimustuloksista kerrottaessa stressi käsiteltiin vain negatiivisena ja vaarallisena asiana. Mutta onko se tässä tapauksessa niin pahasta?
Mutta miten se matkailu siis stressaa? Ainakin minua monella tavalla, koska on olemassa…
1. Matkan valmisteluun liittyvä stressi, jota on monenlaista. Joskus stressaa se, että tiedän lasten loman alkavan kohtapuoliin, mutta mistään matkasta, ei edes kohteesta, ole vielä hajuakaan. Stressaavinta on, jos kyse on kesästä, joulusta tai muusta erityisestä matkailusesongista, jolloin voi olla varma, että halvat lennot ja hyvät hotellidiilit viedään käsistä hetkellä millä hyvänsä ja ihan pian kaikki paikat myydään loppuun!!!
Kun lennot on varattu, ja ensimmäinen stressipiikki selätetty, on edessä jo seuraava: millaisen matkan rakennan? 17-vuotiaana riitti pakettimatkan varaus Italian rantakohteeseen. Parikymppisenä reppureissaajana riitti liput Bangkokiin ja se, että selailin opaskirjaa sitä mukaa, kun reissu Kaakkois-Aasiassa eteni.
Nykyään on netti – ja määrättömästi vaihtoehtoja ja tietoa kohteesta. Omatoimimatkan suunnittelusta on tullut palapelin kokoamista, jossa on 5000 palaa, ja osa niistä puuttuu – ei siis koskaan tule aivan valmista, vaikka kaikkesi teet. Mikä hotelli? Mitä nähtävyyksiä ja retkiä, ravintoloita tai rantoja… Mennäkö tänne vai tuonne, kun molempiin ei ehdi. Miten ajan ja kohteen voi hyödyntää parhaiten? Onhan se aika stressaava kysymys.
2. Viime hetken lähtöstressi. Kannattaisi kuulemma ottaa vapaapäivä tai pari ennen matkaa, pakata rauhassa ja lakata varpaiden kynnet. Kuulostaa ihanalta ja järkevältä, mutta en tee sitä koskaan. Pelkkä työkiire kasvaa kohisten jokaisen matkan alla ja venyy ihan viime metreille asti: kaikki pitäisi saada valmiiksi ja mieluiten vielä vähän enemmän, että olisi rennompaa palata matkalta takaisin. Jätän viime hetkeen aina muutenkin ihan liikaa tekemistä ja muistamista. Suositellaan, että koti kannattaisi siivota ennen matkalle lähtöä, jotta paluuangsti helpottaisi. Ei todellakaan onnistu minulta – sitä siivousstressiä en matkan alkuun ehkä enää kestäisi.
3. Stressi matkalla ilmaantuvista vastoinkäymisistä. Aamuyölle tilattu taksi ei tule, lento on peruttu tai rutkasti myöhässä, jatkolennolle on tajuton kiire ja turvatarkastukseen on kilometrin jono, laukut eivät saavu ja itselle/lapselle iskee ripuli. Aikamoinen viilipytty saa olla, jos ei yhdessäkään hermostuttavassa tilanteessa hermoile.
4. Stressi siitä, että ei jaksa tai viitsi ottaa kohteesta ja matkasta ihan kaikkea irti. Pitäisikö nyt kumminkin jättää altaalla oleilu sikseen (voihan sitä tehdä vaikka uimahallissa kotona) ja lähteä sinne museoon, naapurikaupunkiin tai katumarkkinoille, ettei sitten myöhemmin kaduta, nyt kun täällä kerran ollaan eikä ehkä enää koskaan tulla.
5. Stressi matkan loppumisesta ja arjen alkamisesta. Stressitaso alkaa kohota viimeisenä matkapäivänä, nousee entisestään kotimatkalla ja on mahdollisesti maksimissaan ensimmäisenä arkiaamuna, tai sitten vasta toisena. Voi miksi pitää taas olla täällä, eikä enää siellä palmun alla?
Eli? Pitäisikö tällaisesta stressaamisesta huolestua? Pitäisikö sitä välttää? Jäädä kotiin? No ei todellakaan. Ainakin minulle matkailuun liittyvä stressi on ns. hyvää stressiä: mieluisaan asiaan liittyvää ja se saa aikaan oikeanlaista toimintaa: saan matkan varattua enkä vietä lomaa kotisohvalla, suunnittelen reissuun muutakin sisältöä kuin altaalla makoilua ja lopulta varaan taas uuden matkan, jotta paluuahdistus arkeen helpottaa. Matkailuun liittyvä stressi on tilapäistä ja määräaikaista, mutta sen tuoma ilo ja elämyksellisyys vaikuttavat huomattavasti pidempään. Toki sitä voi koettaa vähän lieventää, mutta en minä sitä poistaakaan haluaisi.
Ja kuka selviää tavallisesta arjesta ilman stressiä?
Entä sinä, lisääkö matkailu sinun stressiäsi? Koetko sen hyvänä vai huonona asiana? Hermoilisitko vähemmän, ellet matkustaisi – vai stressaisitko sen ajan jostain muusta asiasta?
Ps. Joissain kohteissa on kieltämättä harvinaisen vaikea stressata. Minä en esimerkiksi juurikaan hermoile täällä…