Sen piti olla vain reilun tunnin viaton venematka. Siitä tuli täysi farssi.
”Yángshuò, Yángshuò?” tiedusteli nuori kiinalaisnainen joen rannassa Xìnpíngissä, muovista tehtyjen ”bambu”-lauttojen vieressä. Yleensä hätistelimme kaikki häslärit kimpustamme, mutta nyt mieheni valpastui. Mitä maksaa?
Nainen ei puhunut englantia sanaakaan, mutta hänen puhelimensa kääntöohjelma tulkkasi. Reilun tunnin venematka olisi perheeltämme 450 yania. Se kuulosti ihmeellisen edulliselta verrattuna siihen, mitä olisimme joutuneet pulittamaan vastaavan pituisesta sightseeing-veneajelusta, jos olisimme varanneet sen jonkin matkatoimiston tai hotellin kautta.
”Luulin, että täältä ei pääse veneellä Yángshuòn kaupunkiin. Sellaista matkaahan ei mikään matkatoimisto myy”, ihmettelin ääneen.
”No ei myy, ei. Ja juuri siksi se kannattaakin itse järjestää”, intoili mieheni ja ryhtyi tinkaamaan. Kiinassahan ei koskaan pidä tyytyä ensimmäiseen hintaan. Summa tippui puoleen.
”Tässä sen taas näkee, että kalliita välikäsiä ei kannata koskaan harrastaa”, mieheni hykerteli kokeneen matkailijan ylpeydellä.
Selvisi, että matkaan lähdettäisiin vasta reilun tunnin odottelun jälkeen, iltakuuden maissa. ”Sitä ennen joessa on liikaa risteilyveneitä”, nainen selitti.
Kuudelta selvisi, että veneemme ei lähtisikään sieltä, mistä muut samanlaiset veneet, vaan joen vastarannalta, jonne mentiin lautalla. Kuljimme naisen perässä. Hän puhua pälätti luuriinsa, kiivaasti ja taukoamatta.
Vene löytyi rannan perukoilta. ”Privaattilaiturilta”, puolisoni ihasteli. Jokin vaatemytty loikoi sen kannella. ”Mieheni”, nainen esitteli. ”Hän on kuski, mutta vielä pitää odottaa.”
Aloin ärsyyntyä. Kohta olisi pimeää, eikä joella näkisi mitään. Eihän koko paatissa ole edes valoja!
”Älä nyt hermoile, sehän on sitten vaan tunnelmallisempaa, jopa romanttista”, tuumasi epäromanttinen mieheni.
Sitten istuimme veneessä ja odotimme. Kuski keskittyi kännykkäänsä. Hänkään ei osannut englantia.
”Tämä on mahtavaa, umpiaitoa Kiinaa”, tunnelmoi… (no, arvaatte varmaan kuka).
Lopulta nytkähdimme matkaan, oikein liioitellun hitaasti lipuen. Aurinko oli jo painunut näkyvistä, mutta vielä sentään näki maisemien ääriviivat, jotka piirtyivät jyrkkinä vehreine kukkuloineen.
Oli leppoisaa. Noin seitsemän ja puoli minuuttia. Sitten kuski teki yllättävän liikkeen. Käänsi veneen takaisin tulosuuntaan. Lähti posottamaan minkä moottorista pääsi.
Kun pääsimme kohtaan, jossa joki haarautui heinämättäiden erottamaksi kahdeksi uomaksi, pysähdyimme äkisti. Ihan kuin väijymään. Tai piiloon.
Joen toista uomaa ajoi poliisivene valot vilkkuen. Kuski supatti puhelimeensa. Hän oli silminnähden todella hermostunut. Mitä hittoa? Oltiinko tässä poliisia paossa?
Kun poliisit häipyivät, jatkoimme matkaa, jo hivenen kireissä tunnelmissa.
Etenimme muutaman sata metriä. Sitten kuski kaartoi veneen äkisti rantaan, heitti ankkurin kiville ja luikki läheiseen pöpelikköön kuin kuoleman hädässä. Poliisin partiovene lähestyi meitä valot vilkkuen.
Siinä me kökötimme. Hiljaisella hämärällä joella. Veneeseen hylättyinä. Ja katsoimme, kuinka poliisivene lähestyi.
Mikä hiivatin tyyppi kuski oikein oli? Mitä meillä oli kyydissämme? Huumeita?
Yhtäkkiä pelotti. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Kiina on niitä paikkoja, joissa ei suoranaisesti kannattaisi joutua poliisin kanssa tekemisiin. Ei ainakaan huumelastin kanssa.
”Vähänkö siistiä. Ihan parasta, mitä koko Kiinassa on tapahtunut”, kymmenvuotias hihkui.
Partiovene kaarsi ohitsemme.
”Ei tässä nyt mistään huumeista ole kysymys, vaan meistä”, kaiken tietävä mieheni valisti. Kuskilla ei ollut lupaa kyyditä turisteja Yángshuòon, kuten ei kellään muullakaan. Siksi reittiä ei mikään virallinen taho myynyt.
Penteleen mieheni ja itse järjestetyt privaatit matkat.
”Eiköhän se ollut nyt tässä”, jyrisin, kun kuski lopulta palasi takaisin. ”Palataanpa todella vikkelästi takaisin.”
Vikkelästi emme toki palanneet. Puolimatkassa jäimme taas heinikon taakse väijymään.
Siellä luimistellessa siippani sitten lausahti kenties kaikista tyhmintä, mitä siinä tilanteessa vain voi:
”Mutta hei, onneksi olin fiksu, enkä maksanut matkaa etukäteen. Nyt saatiin sightseeing-kierros ihan ilmaiseksi!”
---
Venelaiturilla, lähtöpisteessä, oli nuori kiinalaismies.
”Taxi, Yángshuò?” hän tiedusteli.
”Mitä maksaa”, valpastui mieheni. ”120!? Vau, puolet halvempi kuin tulomatkan kyyti, se minkä hotelli tilasi”, hän innostui.
”Eiköhän hypätä kyytiin.”
Ei muistanut edes tingata.