Australian suurimmassa kaupungissa on hienoja rantoja, loputtomasti kahviloita ja ripaus historiaa. Sydney on rempseä, hienostunut tai sporttinen – riippuen siitä, millä alueella milloinkin kuljeskelet.
Sydneyn keskussataman, Circular Quayn, tienoo tuntuu luultavasti tutun tuntuiselta, vaikka olisit siellä ensimmäistä kertaa. Sataman laidalla säihkyvät oopperatalon valkoiset keramiikkasiivekkeet. Sitä vastapäätä kaartuu liki yhtä monissa kuvissa poseerannut kaarisilta, Sydney Harbour Bridge.
Jotain tutunoloista on myös The Rocks -kortteleissa sillan kupeessa. On pikkukatuja, matalia tiilirakennuksia ja ristikkokoristeisia taloja. Pubien kyltit komeilevat monen oven päällä. Vähän kuin Britanniassa? Kyllä vain; britit perustivat tänne siirtokunnan 1780-luvulla ja täältä alkoi eurooppalaisten Australian-valloitus. Vaikka The Rocks on pieni pläntti nykyisestä suurkaupungista, se on tärkeä pala historiaa ja Sydneyn mittapuulla ikivanhaa.
Kauan sitten seudulla asuivat merimiehet, valaanpyytäjät ja kauppiaat, sitten siitä tuli pahamaineinen kulmakunta. Nyt alue on huoliteltua ja muistuttaa vähän turisteille suunnattua ulkoilmamuseota matkamuistopuoteineen. Siitä huolimatta siellä on mukava kuljeksia, ja poikkeilla historia- ja taidemuseoihin sekä taidegallerioihin, joissa myydään aboriginaalien värikkäitä maalauksia, soittimia ja keramiikkaa.
Viikonloppuiltoina alue on hauska, meluisa ja täysi. Silloin hengaillaan pubeissa. Lord Nelson Brewery Hotelista saa modernia australialaista ja aasialaista ruokaa sekä oman pienpanimon tuotoksia. The Australian Heritage Hotelin pubi on klassikko, jonne sydneyläisetkin poikkeilevat oluelle, tai krokotiilipizzalle. Perjantai- ja lauantai-iltoina on hyväntuulinen tungos, joka muuttuu yhä hilpeämmäksi illan edetessä.
Lord Nelson Brewery Hotel, Kent St 19, www.lordnelsonbrewery.com
The Australian Heritage Hotel, Cumberland St 100, www.australianheritagehotel.com
Sydney on hienoja hiekkarantoja ja aalloilla taituroivia surffaajia. Juuri sitä se on etenkin Manlyssa, kesäaikaan. Kaupunginosa levittyy kapealla kannaksella, jonka toinen puoli rajoittuu suojaisaan satamalahteen ja toinen kylki avomerelle. Uimarantaa on molemmin puolin – toisella tyynivetinen pikkuranta ja toisella satoja metrejä pitkä, aallokkoinen pääranta.
Bonuksena on vielä pieni kaunis Shelly Beach vähän omissa oloissaan. Lapsiperheet leiriytyvät sen hietikolle kylmälaukkujensa kanssa, aikuisporukat istuvat The Boat House -ravintolassa syömässä grillattua kalaa.
Päärannalla ollaan sen sijaan sporttisia. Rantakadulla pyöräillään, hölkätään ja kävellään. Lapset skeittailevat ja potkulautailevat. Hiekalla pelataan lentopalloa, ja vedessä hypitään aaltojen yli tai lainelautaillaan. Jos aallokko tuntuu liian kovalta, voi mennä merivedellä täytettyyn uima-altaaseen pulikoimaan.
Etenkin kesäviikonloppuisin Manlyn tunnelma muistuttaa lomakylää, tai saarta. Väkeä on paljon, mutta rytmi on hidas ja huoleton. Varvastossut lätisevät pääkadulla asfalttiin. Kaupoissa myydään australialaista ranta- ja surfimuotia lainelautailijoille sekä muille urheilullisille. Kahviloissa ja ravintoloissa syödään pitkään brunssia ja lounasta.
The Boat House Shelly Beach, www.theboathousesb.com.au
Bourke Street Bakeryssä tuoksuu suklaacroissanteille, omenapiiraille ja muille vastaleivotuille herkuille. Kahvikoneen ääressä tehdään flat white poikineen. Kadunkulmauksessa nököttävä soma leipomokahvila on pikkuruinen, mutta valtavan suosittu; ovi käy jatkuvasti ja kaikki näyttävät olevan tuttuja keskenään.
Surry Hillsin alueella voisi kuvitella olevansa romanttishenkisessä, herttaisessa pikkukaupungissa.
Katuja reunustavat vanhat pastelliväriset pientalot. Niissä on koukeroisia takorautaparvekkeita, verantoja ja pieniä pihoja, joiden istutukset ovat kenties tarkoituksella vähän rempallaan. Seudulla on satunnaisia vintage-vaatekauppoja ja taidegallerioita, mutta huomattavasti enemmän kahviloita, ravintoloita ja viinibaareja. Kokeile vaikka The Winerya, ravintolan ja viinibaarin yhdistelmää, jossa on mukava sisäpiha ja hauska yläkerta koristeellisine sohvineen, pöytälamppuineen ja kirjavine mattoineen. Tai testaa tyttömäistä Kawa-kahvilaa, josta saa myös terveellistä syötävää.
Jos haluat shoppailla, tai ikkunashoppailla, kävele naapurikaupunginosaan. Elegantissa Paddingtonissa ovat Sydneyn kiehtovimmat putiikit. Hienostuneimmat liikkeet ovat antiikkiliikkeiden komistamalla Queen Streetillä sekä pienellä William Streetin poikkikadulla. Niiden koru-, kenkä ja suklaakaupoissa asioivat tyylikkäästi pukeutuneet neidot ja rouvat. Vaateputiikeissa myydään paikallisten ja ulkomaalaisten suunnittelijoiden luomuksia, joita ei välttämättä saa mistään muualta Sydneystä.
Bourke Street Bakery, Bourke St 633, www.bourkestreetbakery.com.au
The Winery, Crown St 285a, www.thewinerysurryhills.com.au
Kawa Cafe, Crown Street 346.
Pysy mukana kyydissä!
Seuraa Explorasia Facebookissa - helpoin tapa päästä lomafiilikseen.